Todistusvalinta

Ammattikorkeakoulujen todistusvalinta

Ylioppilastutkinnon pisteytys (taulukko 1)

  • Todistusvalinnassa pisteytetään enimmillään viisi ainetta.
    • Pisteytettävät aineet ovat:
      • Äidinkieli (suomi, ruotsi, saame, suomi toisena kielenä tai ruotsi toisena kielenä)
      • Matematiikka
      • Vieras/toinen kotimainen kieli
      • Kaksi reaaliainetta/vierasta kieltä
        • Toista kotimaista kieltä ei huomioida tässä kohdassa.
        • Reaaliaineissa huomioidaan vain vuonna 2006 ja sen jälkeen suoritetut nk. ainereaalit.
    • Kaikki pisteytettävät aineet huomioidaan vain kerran.
    • Hakijalle paras pisteitä tuottava yhdistelmä pisteytettävistä aineista huomioidaan.
  • Ylioppilastutkintotodistus voi todistusvalinnassa tuottaa enimmillään 198 pistettä.
  • Syksyllä valmistuvat abiturientit eivät ole mukana saman syksyn todistusvalinnassa.
  • Kevään todistusvalinnassa ovat mukana vuonna 2026 valmistuvat hakijat, joiden tarvittavat suoritustiedot sekä tutkintosuorituksen vahvistuspäivämäärä ovat tallennettuna KOSKI-palveluun 12.5.2026 mennessä.
  • Todistusvalinnan tulosten julkaisun jälkeen tehtyjä arvosanakorotuksia ei huomioida.
  • Voit käyttää todistusvalinnan pistelaskuria apuvälineenä todistusvalinnan pisteiden laskemiseen.

Ylioppilastutkintotodistuksen pisteytysmalli

Todistusvalinnassa pisteytetään viisi ainetta. Kaikki pisteytettävät aineet huomioidaan vain kerran.
Hakijalle paras pisteitä tuottava yhdistelmä pisteytettävistä aineista huomioidaan.

Enimmäispistemäärä 198 pistettä.

Taulukko 1. Ylioppilastutkintotodistuksen pisteytysmalli

Aine Aine / taso L E M C B A
Äidinkieli 1) - 46 41 34 26 18 10
Matematiikka Pitkä 46 43 40 35 27 19
Matematiikka Lyhyt 40 35 27 19 13 6
Vieras / toinen kotimainen kieli Pitkä 46 41 34 26 18 10
Vieras/toinen kotimainen kieli Keskipitkä 38 34 26 18 12 5
Vieras/toinen kotimainen kieli Lyhyt 30 27 21 15 9 3
Ainereaali tai vieras kieli 2) Fysiikka 30 27 21 15 9 3
Ainereaali tai vieras kieli Kemia 30 27 21 15 9 3
Ainereaali tai vieras kieli Biologia 30 27 21 15 9 3
Ainereaali tai vieras kieli Maantiede 30 27 21 15 9 3
Ainereaali tai vieras kieli Terveystieto 30 27 21 15 9 3
Ainereaali tai vieras kieli Psykologia 30 27 21 15 9 3
Ainereaali tai vieras kieli Filosofia 30 27 21 15 9 3
Ainereaali tai vieras kieli Historia 30 27 21 15 9 3
Ainereaali tai vieras kieli Yhteiskuntaoppi 30 27 21 15 9 3
Ainereaali tai vieras kieli Uskonto/ET 30 27 21 15 9 3
Ainereaali tai vieras kieli Vieras kieli (pitkä / keskipitkä / lyhyt) 3) 30 27 21 15 9 3
1 Äidinkielenä huomioidaan suomi, ruotsi, saame, suomi toisena kielenä ja ruotsi toisena kielenä.
2 Kaksi parasta pisteitä tuottavaa arvosanaa huomioidaan.
3 Pitkän/keskipitkän/lyhyen oppimäärän mukainen vieras kieli (huom. ei toinen kotimainen kieli).

L = Laudatur, E = Eximia cum laude approbatur, M = Magna cum laude approbatur, C = Cum laude approbatur, B = Lubenter approbatur, A = Approbatur

Tasasijasäännöt

Mikäli huomioitavien aineiden tuottama yhteispistemäärä on kahdella tai useammalla hakijalla sama, ratkaistaan hakijoiden paremmuusjärjestys seuraavien tasasijasääntöjen mukaan:

  1. Hakutoivejärjestys

  2. Yo-arvosanat:
    I. Äidinkieli
    II. Matematiikka
    III. Vieras kieli/toinen kotimainen kieli

    Jos esimerkiksi kaksi hakijaa on saanut 100 pistettä ja molempien hakutoivejärjestys on sama, niin hakija, jonka äidinkielen arvosana tuottaa paremmat pisteet, tulee valituksi. Jos molemmilla hakijoilla on äidinkielestä sama arvosana, siirrytään seuraavaan määriteltyyn aineeseen.

  3. Ylitäyttö/alitäyttö/arvonta
    Mikäli edellisillä kriteereillä ei saada eroa tasapistetilanteessa olevien välillä, ammattikorkeakoulu voi valita kaikki tasapistetilanteessa olevat hakijat tai ei valitse ketään tasapistetilanteessa olevaa hakijaa tai järjestelmä arpoo valittavan/valittavat. Ammattikorkeakoulu on määritellyt valintaperusteissaan, miten toimii ylitäytön/alitäytön/arvonnan osalta.

Vähimmäispisteet

  • Hakukohteelle on saatettu asettaa vähimmäispisteet, jotka tarkoittavat pistemäärää, joka sinun tulee vähintään saada pisteytettyjen aineiden yhteen lasketuista pisteistä voidaksesi tulla valituksi.
  • Katso mahdolliset vähimmäispisteet todistusvalinnan hakukohteiden taulukosta.

Kynnysehdot

  • Hakukohteelle on saatettu asettaa kynnysehto, joka tarkoittaa tietyn aineen ja/tai arvosanan kohdalle asetettua vaatimusta, joka sinun tulee täyttää voidaksesi tulla valituksi.
    • Esimerkiksi kynnysehtona pitkän matematiikan C / lyhyen matematiikan E tarkoittaa, että jokaisen hakijan tulee täyttää kyseinen kynnysehto, riippumatta muiden aineiden tuottamasta yhteispistemäärästä, voidakseen tulla valituksi todistusvalinnalla kyseiseen hakukohteeseen.
  • Katso mahdolliset kynnysehdot todistusvalinnan hakukohteiden taulukosta.

Kansainvälisten ylioppilastutkintojen pisteytys (taulukot 2–4)

European Baccalaureate -tutkinto (EB), International Baccalaureate -tutkinto (IB), Suomessa suoritettu Reifeprüfung (RP) -tutkinto tai Deutsche Internationale Abitur (DIA) -tutkinto pisteytetään todistusvalinnassa suomalaisen ylioppilastutkinnon tapaan. Voit käyttää todistusvalinnan pistelaskuria apuvälineenä todistusvalinnan pisteiden laskemiseen.

Kansainvälisten ylioppilastutkintojen pisteytysmallit

Taulukko 2. European Baccalaureate (EB)-tutkinnon pisteytysmalli.

Enimmäispistemäärä 198 pistettä.

Voit saada pisteitä kaikista niistä aineista, jotka olet suorittanut kirjallisesti ja/tai suullisesti.

Voimassa syksyn 2023 yhteishausta alkaen

Aine Tutkinto Taso/aine Arvosana
YO L E M C B A
EB, vuonna 2021 ja sen jälkeen valmistuneet hakijat 9-10 8-8,99 7-7,99 6-6,99 5,5-5,99 5-5,49
EB, vuonna 2020 ja sitä ennen valmistuneet hakijat 9-10 8-8,99 7-7,99 6-6,99 5-5,99 4-4,99
Äidinkieli YO Suomi, ruotsi, saame, suomi/ruotsi toisena kielenä 46 41 34 26 18 10
EB L1
Matematiikka YO Pitkä Pitkä matematiikka 46 43 40 35 27 19
EB Pitkä matematiikka
YO Lyhyt Lyhyt matematiikka 40 35 27 19 13 6
EB Lyhyt matematiikka
Vieras/toinen kotimainen kieli YO Pitkä Pitkä kieli 46 41 34 26 18 10
EB L2, Other National Language
YO Keskipitkä Keskipitkä kieli 38 34 26 18 12 5
EB L3
YO Lyhyt Lyhyt kieli 30 27 21 15 9 3
EB L4, L5
Ainereaali tai vieras kieli 1) YO, EB Fysiikka 30 27 21 15 9 3
YO, EB Kemia 30 27 21 15 9 3
YO, EB Biologia 30 27 21 15 9 3
YO, EB Maantiede 30 27 21 15 9 3
YO, EB Psykologia 30 27 21 15 9 3
YO, EB Filosofia 30 27 21 15 9 3
YO, EB Historia 30 27 21 15 9 3
EB Muut reaaliaineet 2) 30 27 21 15 9 3
YO Pitkä /keskipitkä / lyhyt Vieras kieli 30 27 21 15 9 3
EB L2, L3, L4, L5, Other National Language
1 Kaksi parasta pisteitä tuottavaa arvosanaa huomioidaan.
2 Reaaliaineeksi katsotaan muut kirjoitetut aineet (pois lukien kielet ja matematiikka)

L = Laudatur, E = Eximia cum laude approbatur, M = Magna cum laude approbatur, ​C = Cum laude approbatur,
B = Lubenter approbatur, A = Approbatur​

L1 = language 1, L2 = language 2, L3 = language 3, L4 = language 4, L5 = language 5​

Taulukko 3. International Baccalaureate (IB)-tutkinnon pisteytysmalli.

Enimmäispistemäärä 198 pistettä.

Voimassa syksyn 2023 yhteishausta alkaen

Aine Tutkinto Taso/aine Arvosana
YO L E M C B A
IB 7 6 5 4 3 2
Äidinkieli YO Suomi, ruotsi, saame, suomi/ruotsi toisena kielenä 46 41 34 26 18 10
IB A-kieli
Matematiikka YO Pitkä Pitkä matematiikka 46 43 40 35 27 19
IB Mathematics: Analysis and approaches HL,
Mathematics: Applications and interpretation HL,
Mathematics: Analysis and approaches SL,
Further Mathematics,
Mathematics HL,
Mathematics SL,
Mathematical methods
YO Lyhyt Lyhyt matematiikka 40 35 27 19 13 6
IB Mathematics: Applications and interpretation SL,
Mathematical Studies
Vieras/toinen kotimainen kieli YO Pitkä Pitkä kieli 46 41 34 26 18 10
IB A-kieli (ei sama kuin äidinkieli), Kaikki B-kielet
YO Lyhyt Lyhyt kieli 30 27 21 15 9 3
IB AB-kieli
Ainereaali tai vieras kieli 1) YO, IB Fysiikka 30 27 21 15 9 3
YO, IB Kemia 30 27 21 15 9 3
YO, IB Biologia 30 27 21 15 9 3
YO, IB Maantiede 30 27 21 15 9 3
YO, IB Psykologia 30 27 21 15 9 3
YO, IB Filosofia 30 27 21 15 9 3
YO, IB Historia 30 27 21 15 9 3
IB Muut reaaliaineet 2) 30 27 21 15 9 3
YO Pitkä Vieras kieli 30 27 21 15 9 3
IB A-kieli (ei sama kuin äidinkieli), Kaikki B-kielet
YO Lyhyt Vieras kieli 30 27 21 15 9 3
IB AB-kieli
1 Kaksi parasta pisteitä tuottavaa arvosanaa huomioidaan.
2 Muut tutkintoon sisältyvät aineet ryhmistä Individuals and societies, Sciences ja Arts (https://ibo.org/prog-rammes/diploma-programme/curriculum/)

L = Laudatur, E = Eximia cum laude approbatur, M = Magna cum laude approbatur, C = Cum laude approbatur,
B = Lubenter approbatur, A = Approbatur

AB = ab initio -kieli (lukiossa aloitettu kieli)

Taulukko 4. Reifeprüfung- (RP) / Deutsche Internationale Abitur (DIA) -tutkinnon pisteytysmalli.

Enimmäispistemäärä 198 pistettä.

Reifeprüfung (RP) / Deutsche Internationale Abitur (DIA) -tutkinnosta otetaan huomioon ensin tutkintoaineet, eli aineet, joissa on suoritettu saksalaisen koulun päättökoe.

Lisäksi voidaan huomioida seuraavat ylioppilastutkinnon erilliset kokeet *:
  • Ruotsi toisena kotimaisena kielenä (pitkä tai keskipitkä)
  • Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus
Muutos voimassa kevään 2025 ensimmäisestä yhteishausta alkaen.

Aine Tutkinto Taso/aine Arvosana
YO L E M C B A
RP/DIA 13-15 10-12 8-9 7 5-6 4
Äidinkieli 1) YO Suomi, ruotsi, saame, suomi/ruotsi toisena kielenä 46 41 34 26 18 10
RP/DIA Suomi tai saksa
Matematiikka YO Pitkä Pitkä matematiikka 46 43 40 35 27 19
RP/DIA 2) Matematiikka
Vieras/toinen kotimainen kieli YO Pitkä Pitkä kieli 46 41 34 26 18 10
RP/DIA Suomi tai saksa (ei sama kuin äidinkieli), englanti
YO Keskipitkä Keskipitkä kieli 38 34 26 18 12 5
RP/DIA B1-kieli
YO Lyhyt Lyhyt kieli 30 27 21 15 9 3
RP/DIA B2-kieli tai B3-kieli
Ainereaali tai vieras kieli 3) YO, RP/DIA Fysiikka 30 27 21 15 9 3
YO, RP/DIA Kemia 30 27 21 15 9 3
YO, RP/DIA Biologia 30 27 21 15 9 3
YO, DIA Maantiede 30 27 21 15 9 3
YO, DIA Filosofia 30 27 21 15 9 3
YO, RP/DIA Historia 30 27 21 15 9 3
YO, DIA Uskonto/ET 30 27 21 15 9 3
DIA Muut reaaliaineet 4) 30 27 21 15 9 3
YO Pitkä Vieras kieli 30 27 21 15 9 3
RP/DIA Suomi tai saksa (ei sama kuin äidinkieli), englanti
YO Lyhyt Vieras kieli 30 27 21 15 9 3
RP/DIA B2-kieli tai B3-kieli
1 Jos hakijalla on suoritettuna useampi äidinkielen ja kirjallisuuden koe, huomioidaan näistä vain parhaat pisteet tuottava koe äidinkielen ja kirjallisuuden pisteytyksen mukaisesti.  
2 Reifeprüfung- (RP) / Deutsche Internationale Abitur (DIA) -tutkinnosta matematiikan arvosana voidaan huomioida myös vastaavuustodistuksesta, mikäli ko. aineesta ei ole suoritettu suullista tai kirjallista koetta. 
3 Kaksi parasta pisteitä tuottavaa arvosanaa huomioidaan. 
4 Reaaliaineeksi katsotaan muut kirjoitetut aineet (pois lukien kielet ja matematiikka) 

* Jos saksalaisen koulun päättökokeen ja ylioppilastutkinnon erillisten kokeiden (ruotsi toisena kotimaisena kielenä, suomi toisena kielenä ja kirjallisuus) arvosanojen huomioimisen jälkeen pisteytettävien aineiden lukumäärä jää alle viiden, voidaan vastaavuustodistuksesta huomioida minkä tahansa vieraan kielen tai ainereaalin arvosana (ei liikunta, musiikki tai kuvataide).

L = Laudatur, E = Eximia cum laude approbatur, M = Magna cum laude approbatur, C = Cum laude approbatur,
B = Lubenter approbatur, A = Approbatur

Tasasijasäännöt

Mikäli huomioitavien aineiden tuottama yhteispistemäärä on kahdella tai useammalla hakijalla sama, ratkaistaan hakijoiden paremmuusjärjestys seuraavien tasasijasääntöjen mukaan:

  1. Hakutoivejärjestys

  2. Yo-arvosanat:
    I. Äidinkieli
    II. Matematiikka
    III. Vieras kieli/toinen kotimainen kieli

    Jos esimerkiksi kaksi hakijaa on saanut 100 pistettä ja molempien hakutoivejärjestys on sama, niin hakija, jonka äidinkielen arvosana tuottaa paremmat pisteet, tulee valituksi. Jos molemmilla hakijoilla on äidinkielestä sama arvosana, siirrytään seuraavaan määriteltyyn aineeseen.

  3. Ylitäyttö/alitäyttö/arvonta
    Mikäli edellisillä kriteereillä ei saada eroa tasapistetilanteessa olevien välillä, ammattikorkeakoulu voi valita kaikki tasapistetilanteessa olevat hakijat tai ei valitse ketään tasapistetilanteessa olevaa hakijaa tai järjestelmä arpoo valittavan/valittavat. Ammattikorkeakoulu on määritellyt valintaperusteissaan, miten toimii ylitäytön/alitäytön/arvonnan osalta.

Vähimmäispisteet

  • Hakukohteelle on saatettu asettaa vähimmäispisteet, jotka tarkoittavat pistemäärää, joka sinun tulee vähintään saada pisteytettyjen aineiden yhteen lasketuista pisteistä voidaksesi tulla valituksi.
  • Katso mahdolliset vähimmäispisteet todistusvalinnan hakukohteiden taulukosta.

Kynnysehdot

  • Ammattikorkeakoulu on saattanut määritellä kynnysehdot haettavalle koulutukselle.
  • Hakukohteelle on saatettu asettaa kynnysehto, joka tarkoittaa tietyn aineen ja/tai arvosanan kohdalle asetettua vaatimusta, joka sinun tulee täyttää voidaksesi tulla valituksi.
    • Esimerkiksi kynnysehtona pitkän matematiikan C / lyhyen matematiikan E tarkoittaa, että jokaisen hakijan tulee täyttää kyseinen kynnysehto, riippumatta muiden aineiden tuottamasta yhteispistemäärästä, voidakseen tulla valituksi todistusvalinnalla kyseiseen hakukohteeseen.
  • Katso mahdolliset kynnysehdot todistusvalinnan hakukohteiden taulukosta.

Ammatillisen perustutkinnon pisteytys (taulukot 5–6)

  • Todistusvalinnassa huomioidaan 1.8.2015 alkaen suoritetut toisen asteen ammatilliset perustutkinnot. Huom. näyttötutkintona suoritettua tutkintoa ei huomioida todistusvalinnassa.
  • Todistusvalinnassa huomioidaan kolmen yhteisen tutkinnon osan arvosanat (taulukko 5) ja tutkinnon painotettu keskiarvo (taulukko 6).
    • Ennen 1.1.2018 valmistuneiden perustutkintojen tutkinnon painotetun keskiarvon laskemisessa laajuus katsotaan opiskelijan yksilöllisen tutkinnon laajuuden mukaisesti, esimerkiksi 190 osp. Keskiarvoon lasketaan numeeriset arvosanat osaamispistemäärällä painotettuna.
  • Ammatillisen perustutkinnon todistus voi ammattikorkeakoulujen todistusvalinnassa tuottaa enimmillään 150 pistettä.
  • 1.8.2015 – 31.12.2016 välisenä aikana valmistuneet hakijat ilmoittavat yhteishaun hakulomakkeella perustutkinnon yhteisten tutkinnon osien arvosanat sekä perustutkinnon painotetun keskiarvon. Hakija liittää myös todistuskopion hakemuksen liitteeksi.

    Ohje painotetun keskiarvon laskemiseen

    Mikäli olet valmistunut ammatilliseen perustutkintoon 1.8.2015 – 31.12.2016 välisenä aikana, voit laskea tämän ohjeen avulla ammatillisen perustutkintosi painotetun keskiarvon. Mikäli olet valmistunut vuonna 2017 tai sen jälkeen, todistusvalinnat tehdään KOSKI-palvelussa olevien tietojen pohjalta.

    Esimerkkinä 180 osaamispisteen (osp) laajuisen perustutkinnon painotettu keskiarvo:

    Tutkinnon painotetun keskiarvon laskemisessa laajuus katsotaan opiskelijan yksilöllisen tutkinnon laajuuden mukaisesti. Kunkin numeerisesti arvioidun kokonaisuuden arvosana kerrotaan osaamispistemäärällä. Nämä lasketaan päättötodistuksen jokaisen arvioinnin kohdalta:
    • Sähkö-ja automaatiotekniikan perusosaaminen, 45 osp, arvosana 3:
      • 45 x 3 = 135
    • Sähkö-ja automaatioasennukset, 30 osp, arvosana 2:
      • 30 x 2 = 60
    • Kappaletavara-automaatio, 30 osp, arvosana 2:
      • 30 x 2 = 60
    • Teollisuuden sähkö-ja automaatioasennukset, 30 osp, arvosana 2:
      • 30 x 2 = 60
    • Viestintä-ja vuorovaikutusosaaminen, 11 osp, arvosana 3:
      • 11 x 3 = 33
    • Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen, 9 osp, arvosana 2:
      • 9 x 2 = 18
    • Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen, 8 osp, arvosana 2:
      • 8 x 2 = 16
    • Sosiaalinen ja kulttuurinen osaaminen, 9 osp, arvosana 2:
      • 9 x 2 = 18
    • Liikennekasvatus, 2 osp, arviointi hyväksytty:
      • Ei oteta mukaan keskiarvoon, sillä kokonaisuutta ei ole arvioitu numeerisesti.
    • Oman alan työkurssi, 6 osp, arviointi hyväksytty:
      • Ei oteta mukaan keskiarvoon, sillä kokonaisuutta ei ole arvioitu numeerisesti.
    • Sisäjohtoasennuksen perusteet, 3 osp, arviointi hyväksytty:
      • Ei oteta mukaan keskiarvoon, sillä kokonaisuutta ei ole arvioitu numeerisesti.
    Jos opintokokonaisuuteen kuuluu kursseja, joista on vain suoritusmerkintä (S/H), niitä ei muunneta arvosanoiksi eikä huomioida painotetun keskiarvon laskemisessa. Vapaasti valittavat opinnot huomioidaan keskiarvon laskennassa, jos ne on arvioitu numeerisesti.

    Kerrotut arvosanat lasketaan yhteen:
    • 135 + 60+ 60 + 60 + 33 + 18 + 16 + 18 = 400
    Painotettu keskiarvo saadaan jakamalla tämä summa numeerisesti arvioitujen opintojen laajuudella (172 osp):
    • 400 / 172 osp = 2,33
  • Vuoden 2017 ja sitä uudempien ammatillisten perustutkintojen osalta todistusvalinnat tehdään KOSKI-palvelussa olevien tietojen pohjalta.
  • Jos olet valmistumassa ammatillisesta oppilaitoksesta, ole yhteydessä opettajaasi tai opinto-ohjaajaasi ja kerro heille, että olet hakemassa ammattikorkeakouluun. Näin varmistat, että valmistumistietosi toimitetaan ajoissa ja olet mukana todistusvalinnassa.
  • Kevään todistusvalinnassa ovat mukana vuonna 2026 valmistuvat hakijat, joiden tarvittavat suoritustiedot sekä tutkintosuorituksen vahvistuspäivämäärä ovat tallennettuna KOSKI-palveluun 12.5.2026 mennessä. Näitä suoritustietoja ovat seuraavat:
    • Osasuoritusten arvosanat
    • Perustutkinnon painotettu keskiarvo
    • Koko tutkintosuorituksen vahvistus
    • Jos vahvistustietoa ei ole KOSKI-palvelussa 12.5.2026 (kevään yhteishaku), hakija ei ole mukana todistusvalinnassa.
    • Jos opiskelijan näyttö on kevään haussa 12.5.2026 jälkeen, hakija ei ole mukana todistusvalinnassa.
  • Jos hakija suorittaa ammatillisen perustutkinnon Ahvenanmaalla 2026, hakijan pitää viimeistään 11.5.2026 klo 15.00 mennessä ladata todistus Opintopolkuun (missä käy ilmi lopulliset osasuoritukset, painotettu keskiarvo, ja vahvistustieto valmistumisesta), jotta hän on mukana todistusvalinnassa. Jos todistusta ei toimiteta 11.5. mennessä, hakija voi tulla valituksi vain AMK-valintakokeen perusteella.
  • Ammattikorkeakoulut ottavat huomioon syksyn 2023 yhteishausta lähtien ammatillisen perustutkintojen arvosanakorotukset ja tutkinnon uuden keskiarvotiedon todistusvalinnassa. Todistusvalinnassa otetaan huomioon korotetut arvosana ja keskiarvotiedot, jotka ovat suoritettu 1.7.2023 alkaen ja, jotka saadaan suoraan KOSKI-tietovarannosta opiskelijavalintarekisteriin ammattikorkeakoulujen opiskelijavalintojen toteuttamista varten. 
  • Ammatillisen tutkinnon perusteella tehtävässä todistusvalinnassa ei huomioida kevään 2025 toisesta yhteishausta lähtien osittain tai kokonaan mukautetuin arvosanoin suoritettuja ammatillisia perustutkintoja.
  • Voit käyttää todistusvalinnan pistelaskuria apuvälineenä todistusvalinnan pisteiden laskemiseen.

Ammatillisen perustutkinnon pisteytysmalli

Taulukko 5. Yhteiset tutkinnon osat (enimmäispistemäärä 60 pistettä).

Yhteiset tutkinnon osat Pisteet
Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen1) 20 15 13 10 5 2 1
Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen1) 20 15 13 10 5 2 1
Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen1) 20 15 13 10 5 2 1
Arvosana-asteikko Todistuksen arvosanat
Asteikko 1-3 3 - 2 - - 1 -
Asteikko 1-5 5 4 - 3 2 - 1
1) 1.8.2018 voimaan tulleissa perustutkintotodistuksissa yhteiset tutkinnon osat arvioidaan hyväksytty/hylätty -asteikolla. Yhteisen tutkinnon osan osa-alueet arvioidaan numeerisesti. Näiden perusteella lasketaan arvosana yhteisen tutkinnon osan osa-alueista. Arvosana muodostetaan Opintopolussa yhteisten tutkinnon osien osa-alueiden painotetun keskiarvon perusteella.

Taulukko 6. Tutkinnon painotettu keskiarvo (enimmäispistemäärä 90 pistettä).

KA (1-5) KA (1-3) Pisteet
5,00 3,00 90
≥4,97 ≥2,98 89
≥4,94 ≥2,96 88
≥4,91 ≥2,95 87
≥4,88 ≥2,93 86
≥4,85 ≥2,91 85
≥4,82 ≥2,89 84
≥4,79 ≥2,87 83
≥4,76 ≥2,86 82
≥4,73 ≥2,84 81
≥4,70 ≥2,82 80
≥4,67 ≥2,80 79
≥4,64 ≥2,78 78
≥4,61 ≥2,77 77
≥4,58 ≥2,75 76
≥4,55 ≥2,73 75
≥4,52 ≥2,71 74
≥4,49 ≥2,69 73
≥4,46 ≥2,67 72
≥4,42 ≥2,65 71
≥4,39 ≥2,63 70
≥4,35 ≥2,61 69
≥4,31 ≥2,59 68
≥4,28 ≥2,56 67
≥4,24 ≥2,54 66
≥4,20 ≥2,52 65
≥4,16 ≥2,50 64
≥4,13 ≥2,48 63
≥4,09 ≥2,45 62
≥4,05 ≥2,43 61
≥4,02 ≥2,41 60
≥3,98 ≥2,39 59
≥3,94 ≥2,37 58
≥3,91 ≥2,34 57
≥3,87 ≥2,32 56
≥3,83 ≥2,30 55
≥3,79 ≥2,28 54
≥3,76 ≥2,26 53
≥3,72 ≥2,23 52
≥3,68 ≥2,21 51
≥3,65 ≥2,19 50
≥3,61 ≥2,17 49
≥3,57 ≥2,15 48
≥3,54 ≥2,12 47
≥3,50 ≥2,10 46
≥3,46 ≥2,08 45
≥3,42 ≥2,05 44
≥3,37 ≥2,03 43
≥3,33 ≥2,00 42
≥3,29 ≥1,97 41
≥3,24 ≥1,95 40
≥3,20 ≥1,92 39
≥3,15 ≥1,89 38
≥3,11 ≥1,86 37
≥3,07 ≥1,84 36
≥3,02 ≥1,81 35
≥2,98 ≥1,78 34
≥2,93 ≥1,76 33
≥2,89 ≥1,73 32
≥2,85 ≥1,70 31
≥2,80 ≥1,68 30
≥2,76 ≥1,65 29
≥2,71 ≥1,62 28
≥2,67 ≥1,59 27
≥2,63 ≥1,57 26
≥2,58 ≥1,54 25
≥2,54 ≥1,51 24
≥2,49 ≥1,49 23
≥2,43 ≥1,47 22
≥2,37 ≥1,44 21
≥2,30 ≥1,42 20
≥2,24 ≥1,40 19
≥2,18 ≥1,38 18
≥2,12 ≥1,36 17
≥2,05 ≥1,34 16
≥1,99 ≥1,32 15
≥1,93 ≥1,30 14
≥1,86 ≥1,28 13
≥1,80 ≥1,26 12
≥1,74 ≥1,23 11
≥1,67 ≥1,21 10
≥1,61 ≥1,19 9
≥1,55 ≥1,17 8
≥1,49 ≥1,15 7
≥1,42 ≥1,13 6
≥1,36 ≥1,11 5
≥1,30 ≥1,09 4
≥1,23 ≥1,07 3
≥1,17 ≥1,05 2
≥1,11 ≥1,02 1
≥1,00 ≥1,00 0

Tasasijasäännöt

Mikäli kolmen yhteisen tutkinnon osan arvosanojen ja tutkinnon painotetun keskiarvon tuottama yhteispistemäärä on kahdella tai useammalla hakijalla sama, ratkaistaan hakijoiden paremmuusjärjestys seuraavien tasasijasääntöjen mukaan:

  1. Hakutoivejärjestys

  2. Tutkinnon painotettu keskiarvo

  3. Tutkinnon yhteisten osien arvosanat:
    I. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen
    II. Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen

    Jos esimerkiksi kaksi hakijaa on saanut 100 pistettä ja molempien hakutoivejärjestys on sama, niin hakija, jonka viestintä- ja vuorovaikutusosaamisen arvosana tuottaa paremmat pisteet, tulee valituksi. Jos molemmilla hakijoilla on viestintä- ja vuorovaikutusosaamisesta sama pistemäärä, siirrytään matemaattis-luonnontieteellisen osaamisen arvosanaan.

  4. Ylitäyttö/alitäyttö/arvonta
    Mikäli edellisillä kriteereillä ei saada eroa tasapistetilanteessa olevien välillä, ammattikorkeakoulu voi valita kaikki tasapistetilanteessa olevat hakijat tai ei valitse ketään tasapistetilanteessa olevia hakijoita tai järjestelmä voi arpoa valittavan/valittavat. Ammattikorkeakoulu on määritellyt valintaperusteissaan, miten toimii ylitäytön/alitäytön/arvonnan osalta.

Vähimmäispisteet

  • Hakukohteelle on saatettu asettaa vähimmäispisteet, jotka tarkoittavat pistemäärää, joka sinun tulee vähintään saada pisteytettyjen osioiden yhteen lasketuista pisteistä voidaksesi tulla valituksi.
  • Katso mahdolliset vähimmäispisteet todistusvalinnan hakukohteiden taulukosta.

Kynnysehdot

  • Hakukohteelle on saatettu asettaa kynnysehto, joka tarkoittaa tietyn aineen ja/tai arvosanan kohdalle asetettua vaatimusta, joka sinun tulee täyttää voidaksesi tulla valituksi.
    • Esimerkiksi matemaattis-luonnontieteellisen osaamisen kynnysehtona arvosana 4, joka jokaisen hakijan tulee täyttää voidakseen tulla valituksi todistusvalinnalla kyseiseen koulutukseen, riippumatta muiden yhteisten tutkinnon osien ja tutkinnon painotetun keskiarvon tuottamasta yhteispistemäärästä.
  • Katso mahdolliset kynnysehdot todistusvalinnan hakukohteiden taulukosta.

Todistusvalinnan pistelaskuri

Voit käyttää todistusvalinnan pistelaskuria apuvälineenä todistusvalinnan pisteiden laskemiseen.

Suomen kielen taidon osoittaminen todistusvalinnassa 

Huom. Muutokset mahdollisia.

Jokaisen hakijan on osoitettava riittävä hakukohteen opetuskielen taito todistusvalinnassa. Alla on kerrottu tavat, joilla voit osoittaa riittävän suomen kielen taitosi suomenkielisten koulutusten todistusvalinnassa. Ruotsin kielen taidon osoittamisen tavat löydät tältä sivulta.

Opintopolun hakulomakkeella sinua pyydetään tarvittaessa täydentämään hakemustasi liitteillä. Vaaditut liitteet on ladattava Opintopolun hakemukselle annettuun määräaikaan mennessä.

Kevään 2026 toinen yhteishaku

Sinun tulee liittää Opintopolun hakemuksellesi kielitaidon osoittava liite 31.3.2026 klo 15:00 mennessä. Poikkeuksena ovat hakukautena Helsingin saksalaisesta koulusta DIA-tutkintoon valmistuvien arvosanat, joiden liitteiden määräaika on 29.4.2026 klo 15:00.

Syksyn 2026 yhteishaku

Huom. Tiedot päivittyvät syksylle 2026.

Kielitaidon osoittamisen tavat

  • Suomalainen ylioppilastutkinto, jonka suorituskieli on suomi.
  • Suomeksi suoritetun perusopetuksen tai lukio-opetuksen päättötodistus.
  • Perusopetuksen tai lukion päättötodistuksessa hyväksytty arvosana äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineen suomen kieli ja kirjallisuus -oppimäärästä.
  • Perusopetuksen tai lukion päättötodistuksessa hyväksytty arvosana äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineen suomi toisena kielenä ja kirjallisuus -oppimäärästä (S2).
    • Huomaathan, että suomi toisena kotimaisena kielenä (A1-, A2- tai B-kieli) ei ole sama asia kuin suomi toisena kielenä ja kirjallisuus -oppimäärä (S2).
  • Perusopetuksen tai lukion päättötodistuksessa hyväksytty arvosana äidinkielenomaisen suomen oppimäärästä (modersmålsinriktad finska)
  • Suomalainen ammatillinen perustutkinto, joka on suoritettu suomen kielellä.
  • Suomalainen ammatti- tai erikoisammattitutkinto, joka on suoritettu suomen kielellä.
  • Suomalainen muu korkeakoulukelpoisuuden antava tutkinto, joka on suoritettu suomen kielellä.
  • Suomalainen korkeakoulututkinto, jonka opetuskielenä on suomi.
  • Etäkoulu Kulkurin perusopetuksen oppimäärää vastaavat opinnot suomen kielestä hyväksytysti suoritettu.
Seuraavilla tavoilla voi osoittaa kielitaidon myös ilman koko ylioppilastutkinnon suorittamista:
  • Suomalaisen ylioppilastutkinnon äidinkielen ja kirjallisuuden koe suomen kielessä vähintään arvosanalla approbatur (A).
  • Suomalaisen ylioppilastutkinnon suomi toisena kielenä ja kirjallisuus -koe (S2) vähintään arvosanalla approbatur (A).
    • Huomaathan, että suomi toisena kotimaisena kielenä (A1-, A2- tai B-kieli) ei ole sama asia kuin suomi toisena kielenä ja kirjallisuus -koe (S2).
  • Suomalaisen ylioppilastutkinnon pitkän oppimäärän mukainen toisen kotimaisen kielen koe suomen kielessä vähintään arvosanalla eximia cum laude approbatur (E).
  • Suomalaisen ylioppilastutkinnon keskipitkän oppimäärän mukainen toisen kotimaisen kielen koe suomen kielessä arvosanalla laudatur (L).
Seuraavilla tavoilla voi osoittaa kielitaidon myös ilman koko ylioppilastutkinnon suorittamista:

  • IB-tutkinnon A-tason, A1-tason tai A2-tason suomen kieli suoritettuna vähintään arvosanalla 2 tai B-tason suomen kieli suoritettuna vähintään arvosanalla 5.
  • EB-tutkinnon suomi L1-kielenä tai L2-kielenä suoritettu hyväksytysti (vuonna 2020 tai sitä ennen vähintään arvosana 4.00, vuonna 2021 tai sen jälkeen suoritettu vähintään arvosana 5.00) tai suomi ONL-kielenä suoritettu vähintään arvosanalla 8.00.
  • Helsingin saksalaisen koulun RP- tai DIA-tutkinnon suomi äidinkielenä -kirjallinen koe suoritettu hyväksytysti (arvosana 4) tai suomi toisena kielenä CEFR-tasolla B2 suoritettu vähintään arvosanalla 8.
  • Yleinen kielitutkinto (YKI) suomen kielestä: keskitason tutkinto suoritettu taitotasolla 4 kokeen kaikissa osakokeissa (tekstin ymmärtäminen, kirjoittaminen, puheen ymmärtäminen ja puhuminen). Vaihtoehtoisesti ylimmän tason tutkinnosta (taitotasot 5 ja 6) vähintään kolme osakoetta suoritettu hyväksytysti. Eri tutkintokertoja voi yhdistellä.
  • Valtionhallinnon kielitutkinnossa suullisen ja kirjallisen taidon tutkinnot suomen kielessä suoritettu vähintään taitotasolla hyvä (myös ennen vuoden 2004 uudistusta suoritetut vastaavat suoritukset huomioidaan).
  • Yhdistelmä suomen kielen YKI-tutkinnosta ja valtionhallinnon kielitutkinnosta: YKI-tutkinnon tekstin ymmärtämisen ja kirjoittamisen osakokeet suoritettu vähintään taitotasolla 4 ja valtionhallinnon kielitutkinnon suullisen taidon tutkinto suoritettu vähintään arvosanalla hyvä TAI YKI-tutkinnon puheen ymmärtämisen ja puhumisen osakokeet suoritettu vähintään taitotasolla 4 ja valtionhallinnon kielitutkinnon kirjallisen taidon tutkinto suoritettu vähintään arvosanalla hyvä.
Seuraavilla tavoilla voi osoittaa kielitaidon myös ilman koko korkeakoulututkinnon suorittamista:  
  • Suomalaisessa tai ulkomaisessa korkeakoulussa suomeksi tehty vähintään alemman korkeakoulututkinnon kirjallinen lopputyö.
  • Suomalaisessa tai ulkomaisessa korkeakoulussa suoritettu vähintään 60 op / 35 ov opintokokonaisuus suomen kielestä.
  • Suomalaisessa korkeakoulussa tehty hyväksytty kypsyysnäyte suomeksi.
  • Suomalaisessa korkeakoulussa suoritettu tutkintoon sisältyvä kielikoe suomen kielessä tai kieliopinnot, jotka osoittavat suomen kielen (toisena kotimaisena kielenä) suullista ja kirjallista taitoa. Molemmista osa-alueista on oltava saavutettuna vähintään arvosana hyvä.
    • Osoituksena suomen kielen taidosta, hakijan tulee toimittaa hakemuksen liitteeksi joko kopio tutkintotodistuksesta, tai jos tutkinnon suorittaminen on kesken, oppilaitoksen kirjoittama vapaamuotoinen todistus siitä, että yllämainitut opinnot on suoritettu ja arvioitu. Todistuksessa tulee käydä ilmi, että olet suorittanut vaaditut kieliopinnot tasolla, joka vastaa vähintään tutkintotodistuksen kielilausekkeessa määriteltyä tasoa hyvä.

Näyttötutkinnon suorittaneet

Näyttötutkintona suoritettua ammatillista perustutkintoa ei huomioida todistusvalinnassa. Näyttötutkinnon suorittanut hakija voi tulla valituksi valintakokeen tai aiempien korkeakouluopintojen perusteella tehtävän valinnan kautta.

Kaksoistutkinnon suorittaneet

Kaksoistutkinnon suorittaneet ovat mukana sekä ylioppilastutkinnon että ammatillisen perustutkinnon perusteella tehtävässä todistusvalinnassa. Ylioppilastutkinnon todistusvalinnassa pisteet lasketaan ylioppilastutkinnon perusteella ja ammatillisen perustutkinnon todistusvalinnassa pisteet lasketaan ammatillisen perustutkinnon perusteella. Ylioppilastutkinnon ja ammatillisen perustutkinnon pisteitä ei voi yhdistää. Huomioithan tutkinnon suorittamisvuoteen liittyvät ehdot todistusvalinnassa.

Kaksi eri toisen asteen tutkintoa suorittaneet

Jos olet suorittanut sekä ylioppilastutkinnon että ammatillisen perustutkinnon, todistusvalinta tehdään erikseen kummankin mukaan. Pisteet lasketaan todistusvalintaa varten Opintopolun hakulomakkeella ilmoittamistasi tutkinnoista. Huomioithan kuitenkin tutkinnon suorittamisvuoteen liittyvät ehdot todistusvalinnassa.

Jos olet suorittanut kaksi eri ammatillista perustutkintoa, todistusvalinta tehdään vain paremmat yhteispisteet tuottavan ammatillisen perustutkinnon perusteella.

Todistusvalinnan hakukohteet ammattikorkeakouluittain kevään 2026 toisessa yhteishaussa

Ammattikorkeakoulut päättävät hakukohteittain, kuinka paljon aloituspaikkoja varataan todistuksen perusteella valittaville opiskelijoille. Todistusvalinnassa on erikseen aloituspaikat ylioppilastutkintotodistuksella (suomalainen tai kansainvälinen) ja ammatillisella perustutkintotodistuksella hakeville.

Pdf-tiedostossa on esiteltynä myös hakukohteiden mahdolliset vähimmäispisterajat ja kynnysehdot.

Huom. Muutokset mahdollisia.

Centria päivitetty kevään 26 tiedot

Hakukohde Aloituspaikat yo/ammatillinen Ensikertalaisten kiintiö yo/ammatillinen Todistusvalinnalla valittavien osuus hakukohteessa (%)
Insinööri (AMK), prosessi- ja materiaalitekniikka, kemiantekniikka, päivätoteutus, Kokkola 3/3 2/2 60 %
Insinööri (AMK), konetekniikka, päivätoteutus, Kokkola 3/2 2/1 60 %
Insinööri (AMK), konetekniikka, verkkopainotteinen monimuotototeutus, Ylivieska 7/7 3/3 60 %
Insinööri (AMK), sähkö- ja automaatiotekniikka, päivätoteutus, Kokkola 4/3 3/2 60 %
Insinööri (AMK), sähkö- ja automaatiotekniikka, verkkopainotteinen monimuotototeutus, Ylivieska 5/4 2/2 60 %
Insinööri (AMK), tekniikan yhteinen päivätoteutus, Kokkola 3/3 2/2 60 %
Insinööri (AMK), tieto- ja viestintätekniikka, päivätoteutus, Kokkola 5/3 3/2 60 %
Insinööri (AMK), tieto- ja viestintätekniikka, verkkopainotteinen monimuotototeutus, Kokkola 4/3 2/1 60 %
Insinööri (AMK), tieto- ja viestintätekniikka, verkkopainotteinen monimuotototeutus, Ylivieska 4/3 2/1 60 %
Insinööri (AMK), tuotantotalous, päivätoteutus, Kokkola 4/3 3/2 60 %
Insinööri (AMK), tuotantotalous, verkkopainotteinen monimuotototeutus, Ylivieska 6/6 3/3 60 %
Sairaanhoitaja (AMK), verkkopainotteinen monimuotototeutus lähihoitajataustaisille, Ylivieska 0/5 0/2 50 %
Sairaanhoitaja (AMK), verkkopainotteinen monimuotototeutus lähihoitajataustaisille, Kokkola 0/15 0/7 50 %
Sairaanhoitaja (AMK), päivätoteutus, Kokkola 5/3 3/2 50 %
Sosionomi (AMK), päivätoteutus, Kokkola 7/6 5/4 50 %
Sosionomi (AMK), monimuotototeutus, Ylivieska 8/7 4/3 50 %
Tradenomi (AMK), liiketalous, verkkopainotteinen monimuotototeutus, Kokkola 12/11 6/5 60 %
Tradenomi (AMK), liiketalous, päivätoteutus, Kokkola 9/7 6/5 60 %
Tradenomi (AMK), tietojenkäsittely, verkkopainotteinen monimuotototeutus, Kokkola 7/7 3/3 60 %
Yhteisöpedagogi (AMK), kirkon nuorisotyö, päivätoteutus, Kokkola 3/2 2/1 50 %
Yhteisöpedagogi (AMK), kirkon nuorisotyö, verkkopainotteinen monimuotototeutus, Kokkola 3/2 1/1 50 %
Yhteisöpedagogi (AMK), yhteisöllinen nuorisotyö, verkkopainotteinen monimuotototeutus, Kokkola 3/2 1/1 50 %
Yhteisöpedagogi (AMK), yhteisöllinen nuorisotyö, päivätoteutus, Kokkola 3/2 2/1 50 %

Diak päivitetty kevään 26 tiedot

Hakukohde Aloituspaikat yo/ammatillinen Ensikertalaisten kiintiö yo/ammatillinen Todistusvalinnalla valittavien osuus hakukohteessa (%)
Sairaanhoitaja (AMK), päivätoteutus, Helsinki 14 / 4 14 / 4 40 %
Sairaanhoitaja (AMK), verkkopainotteinen monimuotototeutus, Oulu 14 / 4 14 / 4 40 %
Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus, Pori 12 / 4 12 / 4 40 %
Terveydenhoitaja (AMK), monimuotototeutus, Pori 9 / 3 9 / 3 40 %
Sosionomi (AMK), kirkon varhaiskasvatus, verkkototeutus 6 / 2 6 / 2 40 %
Sosionomi (AMK), päivätoteutus, Helsinki 15 / 5 15 / 5 40 %
Sosionomi (AMK), verkkototeutus 15 / 5 15 / 5 40 %
Sosionomi (AMK), diakoniatyö, päivätoteutus, Helsinki 9 / 3 9 / 3 40 %
Sosionomi (AMK), diakoniatyö, verkkototeutus 6 / 2 6 / 2 40 %
Sosionomi (AMK), kirkon nuorisotyö, päivätoteutus, Helsinki 9 / 3 9 / 3 40 %
Sosionomi (AMK), kirkon nuorisotyö, verkkototeutus 6 / 2 6 / 2 40 %

Haaga-Helia päivitetty kevään 26 tiedot

Hakukohde Aloituspaikat yo/ammatillinen Ensikertalaisten kiintiö yo/ammatillinen Todistusvalinnalla valittavien osuus hakukohteessa (%)
Restonomi (AMK), majoitus-, ravintola- ja matkailuliiketoiminta, päivätoteutus, Helsinki 65 / 25 65 / 25 56 %
Restonomi (AMK), matkailu- ja tapahtuma-ala, monimuotototeutus, Porvoo 5 / 5 5 / 5 25 %
Restonomi (AMK), ruokatuotannon johtaminen, päivätoteutus, Helsinki 4 / 6 4 / 6 40 %
Restonomi (AMK), majoitus- ja ravintolaliiketoiminta, monimuotototeutus, Helsinki 12 / 5 12 / 5 24 %
Medianomi (AMK), journalismi, päivätoteutus, Helsinki 3 / 2 3 / 1 100 %
Tradenomi (AMK), tietojenkäsittely, verkkopainotteinen monimuotototeutus, Helsinki 48 / 5 30 / 2 50 %
Tradenomi (AMK), tietojenkäsittely, päivätoteutus, Helsinki 53 / 7 44 / 4 52 %
Tradenomi (AMK), liiketalous, päivätoteutus, Helsinki 210 / 19 162 / 14 59 %
Tradenomi (AMK), liiketalous, päivätoteutus, Porvoo 62 / 8 50 / 8 58 %
Tradenomi (AMK), liiketalous, monimuotototeutus, Helsinki 70 / 22 33 / 22 51 %
Tradenomi (AMK), liiketalous, monimuotototeutus, Porvoo 21 / 7 12 / 7 51 %
Tradenomi (AMK), liiketalous, verkkototeutus, Helsinki 65 / 6 50 / 5 59 %
Liikunnanohjaaja (AMK), päivätoteutus, Heinola 20 / 5 20 / 3 63 %
Liikunnanohjaaja (AMK), monimuotototeutus, Heinola 15 / 5 15 / 3 50 %
Liikunnanohjaaja (AMK), monimuotototeutus, Tampere 15 / 5 15 / 3 50 %

Humak päivitetty kevään 26 tiedot

Hakukohde Aloituspaikat yo/ammatillinen Ensikertalaisten kiintiö yo/ammatillinen Todistusvalinnalla valittavien osuus hakukohteessa (%)
Kulttuurituottaja (AMK), taide- ja kulttuurituotanto, monimuotototeutus, Tampere 14 / 6 12 / 5 60 %
Kulttuurituottaja (AMK), taide- ja kulttuurituotanto, monimuotototeutus, Turku 14 / 6 12 / 5 60 %
Kulttuurituottaja (AMK), taide- ja kulttuurituotanto, verkkototeutus, Helsinki 36 / 15 27 / 11 60 %
Kulttuurituottaja (AMK), taide- ja kulttuurituotanto, verkkototeutus, Kuopio 8 / 4 6 / 3 60 %
Kulttuurituottaja (AMK), tapahtumatuotanto, monimuotototeutus, Helsinki 17 / 7 14 / 6 60 %
Tulkki (AMK), tulkkaus ja kommunikaatio-ohjaus, monimuotototeutus, Kuopio 8 / 4 7 / 3 60 %
Tulkki (AMK), tulkkaus ja kommunikaatio-ohjaus, monimuotototeutus, Tampere 10 / 4 9 / 3 60 %
Tulkki (AMK), viittomakielen tulkkaus, päivätoteutus, Helsinki 13 / 5 11 / 4 60 %
Yhteisöpedagogi (AMK), järjestö- ja nuorisotyö, monimuotototeutus, Helsinki 25 / 11 21 / 9 60 %
Yhteisöpedagogi (AMK), järjestö- ja nuorisotyö, monimuotototeutus, Jyväskylä 13 / 5 11 / 4 60 %
Yhteisöpedagogi (AMK), järjestö- ja nuorisotyö, monimuotototeutus, Kuopio 13 / 5 11 / 4 60 %
Yhteisöpedagogi (AMK), järjestö- ja nuorisotyö, monimuotototeutus, Tampere 19 / 8 16 / 7 60 %
Yhteisöpedagogi (AMK), järjestö- ja nuorisotyö, monimuotototeutus, Turku 17 / 7 14 / 6 60 %
Yhteisöpedagogi (AMK), järjestö- ja nuorisotyö, verkkototeutus (MOVE), Helsinki 21 / 9 16 / 7 60 %
Yhteisöpedagogi (AMK), työyhteisön kehittäjä, verkkototeutus (TYKE), Helsinki 23 / 10 16 / 8 60 %

HAMK päivitetty kevään 26 tiedot

Hakukohde Aloituspaikat yo/ammatillinen Ensikertalaisten kiintiö yo/ammatillinen Todistusvalinnalla valittavien osuus hakukohteessa (%)
Agrologi (AMK), maaseutuelinkeinot, päivätoteutus, Mustiala 15 / 10 12 / 8 83 %
Agrologi (AMK), maaseutuelinkeinot, monimuotototeutus, Mustiala 30 / 5 21 / 4 58 %
Hortonomi (AMK), puutarhatalous, päivätoteutus, Lepaa 11 / 5 9 / 4 80 %
Hortonomi (AMK), puutarhatalous, monimuotototeutus, Lepaa 16 / 6 11 / 4 73 %
Hortonomi (AMK), rakennettu ympäristö, päivätoteutus, Lepaa 10 / 6 8 / 5 80 %
Hortonomi (AMK), rakennettu ympäristö, monimuotototeutus, Lepaa 20 / 11 14 / 8 78 %
Metsätalousinsinööri (AMK), metsätalous, päivätoteutus, Evo 15 / 3 12 / 2 72 %
Metsätalousinsinööri (AMK), metsätalous, monimuotototeutus, Evo 22 / 4 15 / 3 74 %
Ympäristösuunnittelija (AMK), kestävä kehitys, päivätoteutus, Hämeenlinna 18 / 3 14 / 2 70 %
Ympäristösuunnittelija (AMK), kestävä kehitys, monimuotototeutus, Forssa 26 / 4 18 / 3 75 %
Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus, Forssa 13 / 9 10 / 7 55 %
Sairaanhoitaja (AMK), päivätoteutus, Hämeenlinna 13 / 9 10 / 7 55 %
Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus, Hämeenlinna 13 / 9 10 / 7 55 %
Sosionomi (AMK), monimuotototeutus, Forssa 13 / 9 10 / 7 55 %
Sosionomi (AMK), päivätoteutus, Hämeenlinna 13 / 9 10 / 7 55 %
Sosionomi (AMK), monimuotototeutus, Hämeenlinna 20 / 13 16 / 10 55 %
Terveydenhoitaja (AMK), päivätoteutus, Hämeenlinna 13 / 9 10 / 7 55 %
Insinööri (AMK), bio- ja elintarviketekniikka, päivätoteutus, Hämeenlinna 12 / 8 10 / 6 80 %
Insinööri (AMK), bio- ja elintarviketekniikka, monimuotototeutus, Hämeenlinna 16 / 10 11 / 7 74 %
Insinööri (AMK), konetekniikka, päivätoteutus, Riihimäki 10 / 10 8 / 8 80 %
Insinööri (AMK), konetekniikka, monimuotototeutus, Riihimäki 8 / 8 6 / 6 40 %
Insinööri (AMK), liikenneala, päivätoteutus, Riihimäki 12 / 12 10 / 10 96 %
Insinööri (AMK), liikenneala, monimuotototeutus, Riihimäki 4 / 4 3 / 3 20 %
Insinööri (AMK), rakennus- ja yhdyskuntatekniikka, päivätoteutus, Hämeenlinna 12 / 12 10 / 10 80 %
Insinööri (AMK), sähkö- ja automaatiotekniikka, päivätoteutus, Valkeakoski 11 / 10 9 / 8 70 %
Insinööri (AMK), tieto- ja viestintätekniikka, päivätoteutus, Riihimäki 7 / 6 6 / 5 52 %
Insinööri (AMK), tieto- ja viestintätekniikka, monimuotototeutus, Riihimäki 8 / 7 6 / 6 50 %
Insinööri (AMK), tieto- ja viestintätekniikka, kiertotalous, monimuotototeutus, Forssa 8 / 7 6 / 6 50 %
Rakennusmestari (AMK), rakennus- ja yhdyskuntatekniikka, päivätoteutus, Hämeenlinna 12 / 12 10 / 10 80 %
Tradenomi (AMK), liiketalous, päivätoteutus, Hämeenlinna 25 / 15 20 / 12 50 %
Tradenomi (AMK), liiketalous, monimuotototeutus, Hämeenlinna 10 / 10 8 / 8 50 %
Tradenomi (AMK), tietojenkäsittely, päivätoteutus, Hämeenlinna 10 / 10 8 / 8 44 %
Tradenomi (AMK), tietojenkäsittely, monimuotototeutus, Hämeenlinna 10 / 15 8 / 12 42 %

JAMK päivitetty kevään 26 tiedot

Hakukohde Aloituspaikat yo/ammatillinen Ensikertalaisten kiintiö yo/ammatillinen Todistusvalinnalla valittavien osuus hakukohteessa (%)
Tradenomi (AMK), liiketalous, päivätoteutus 40 / 16 32 / 13 51 %
Tradenomi (AMK), tietojenkäsittely, päivätoteutus 11 / 7 9 / 6 60 %
Restonomi (AMK), palveluliiketoiminta, päivätoteutus 8 / 13 6 / 11 60 %
Fysioterapeutti (AMK), päivätoteutus 11 / 4 9 / 3 51 %
Sairaanhoitaja (AMK), päivätoteutus 13 / 5 10 / 4 51 %
Toimintaterapeutti (AMK), päivätoteutus 11 / 4 9 / 3 51 %
Insinööri (AMK), energia- ja ympäristötekniikka, päivätoteutus 11 / 7 10 / 6 51 %
Insinööri (AMK), konetekniikka, päivätoteutus 9 / 6 8 / 5 51 %
Insinööri (AMK), logistiikka, päivätoteutus 16 / 10 14 / 9 51 %
Insinööri (AMK), rakennus- ja yhdyskuntatekniikka, päivätoteutus 12 / 8 11 / 7 51 %
Insinööri (AMK), sähkö- ja automaatiotekniikka, päivätoteutus 16 / 10 14 / 9 51 %
Insinööri (AMK), tieto- ja viestintätekniikka, päivätoteutus 28 / 18 25 / 16 51 %
Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus 13 / 5 10 / 4 51 %
Sosionomi (AMK), varhaiskasvatus, monimuotototeutus 9 / 4 7 / 3 51 %
Sosionomi (AMK), sosiaaliohjaus, monimuotototeutus 16 / 7 13 / 6 51 %
Toimintaterapeutti (AMK), monimuotototeutus, Tampere 9 / 4 7 / 3 51 %
Restonomi (AMK), palveluliiketoiminta, verkkototeutus 8 / 20 6 / 16 70 %

XAMK päivitetty kevään 26 tiedot

Hakukohde Aloituspaikat yo/ammatillinen Ensikertalaisten kiintiö yo/ammatillinen Todistusvalinnalla valittavien osuus hakukohteessa (%)
Tradenomi (AMK), liiketalous, päivätoteutus, Kouvola 12 / 12 10 / 10 60 %
Tradenomi (AMK), liiketalous, päivätoteutus, Mikkeli 12 / 12 10 / 10 60 %
Tradenomi (AMK), data-analytiikka, verkkototeutus 20 / 10 17 / 9 60 %
Tradenomi (AMK), hyvinvointiliiketoiminnan johtaminen, verkkototeutus 20 / 10 17 / 9 60 %
Tradenomi (AMK), liiketalous, verkkototeutus 24 / 24 20 / 20 60 %
Tradenomi (AMK), turvallisuusala, monimuotototeutus 14 / 14 12 / 12 60 %
Insinööri (AMK), kyberturvallisuus, päivätoteutus 10 / 4 9 / 3 55 %
Insinööri (AMK), peliohjelmointi, päivätoteutus 10 / 4 9 / 3 55 %
Insinööri (AMK), ohjelmistotekniikka, päivätoteutus 10 / 4 9 / 3 55 %
Insinööri (AMK), logistiikka, päivätoteutus 16 / 14 14 / 12 75 %
Insinööri (AMK), merenkulku, laivatekniikka, päivätoteutus 12 / 7 11 / 6 80 %
Insinööri (AMK), merenkulku, sähkövoimatekniikka, päivätoteutus 12 / 7 11 / 6 80 %
Merikapteeni (AMK), merenkulku, päivätoteutus 12 / 7 11 / 6 80 %
Insinööri (AMK), energiatekniikka, päivätoteutus 12 / 10 10 / 9 75 %
Insinööri (AMK), rakennustekniikka, päivätoteutus 12 / 10 10 / 9 75 %
Insinööri (AMK), robotiikka ja tekoäly, päivätoteutus 12 / 10 10 / 9 75 %
Insinööri (AMK), sähkö- ja automaatiotekniikka, päivätoteutus 12 / 10 10 / 9 75 %
Insinööri (AMK), talo- ja automaatiotekniikka (LVISA), päivätoteutus 6 / 5 5 / 4 75 %
Insinööri (AMK), talotekniikka (LVI), päivätoteutus 10 / 9 9 / 7 75 %
Insinööri (AMK), kehittyvä elintarviketekniikka, päivätoteutus 12 / 10 10 / 9 75 %
Insinööri (AMK), energiatekniikka, monimuotototeutus - / - - / - 0 %
Insinööri (AMK), rakennustekniikka, monimuotototeutus - / - - / - 0 %
Insinööri (AMK), sähkö- ja automaatiotekniikka, monimuotototeutus, Mikkeli - / - - / - 0 %
Insinööri (AMK), sähkö- ja automaatiotekniikka, monimuotototeutus, Savonlinna - / - - / - 0 %
Insinööri (AMK), ympäristöteknologia, monimuotototeutus - / - - / - 0 %
Metsätalousinsinööri (AMK), metsätalous, päivätoteutus 12 / 4 11 / 3 65 %
Metsätalousinsinööri (AMK), metsätalous, monimuotototeutus 12 / 5 10 / 4 70 %
Ensihoitaja (AMK), monimuotototeutus 7 / 5 6 / 4 35 %
Naprapaatti (AMK), päivätoteutus 5 / 4 4 / 3 35 %
Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus, Kotka 8 / 6 7 / 5 35 %
Sosionomi (AMK), päivätoteutus, Kotka 7 / 5 6 / 4 35 %
Geronomi (AMK), monimuotototeutus 7 / 5 6 / 4 35 %
Terveydenhoitaja (AMK), monimuotototeutus, Kouvola 6 / 5 5 / 4 35 %
Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus, Mikkeli 8 / 6 7 / 5 35 %
Sosionomi (AMK), päivätoteutus, Mikkeli 8 / 6 7 / 5 35 %
Fysioterapeutti (AMK), monimuotototeutus 5 / 4 4 / 3 35 %
Liikunnanohjaaja (AMK), päivätoteutus 7 / 7 6 / 6 40 %
Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus, Savonlinna 6 / 5 5 / 4 35 %
Sosionomi (AMK), kouluhyvinvointi ja kuraattorityö, päivätoteutus 8 / 6 7 / 5 35 %
Restonomi (AMK), matkailu- ja palveluliiketoiminta, verkkototeutus 10 / 10 8 / 8 50 %
Yhteisöpedagogi (AMK), nuorisokasvatus ja nuorisotyö, päivätoteutus 9 / 9 8 / 8 60 %
Yhteisöpedagogi (AMK), ympäristökasvatus ja yhteisöjen kehittäjä, monimuotototeutus 8 / 8 6 / 6 50 %

KAMK päivitetty kevään 26 tiedot

Hakukohde Aloituspaikat yo/ammatillinen Ensikertalaisten kiintiö yo/ammatillinen Todistusvalinnalla valittavien osuus hakukohteessa (%)
Insinööri (AMK), Tieto- ja viestintätekniikka, Ohjelmistokehitys ja kyberturvallisuus, monimuotototeutus, Kajaani ja Raahe 13 / 12 7 / 6 50 %
Insinööri (AMK), Tieto- ja viestintätekniikka, Peliteknologia ja älykkäät järjestelmät, päivätoteutus, Kajaani 12 / 12 6 / 6 60 %
Insinööri (AMK), Tieto- ja viestintätekniikka, Datasta tekoälyyn, monimuotototeutus, pääkaupunkiseutu 10 / 10 5 / 5 50 %
Insinööri (AMK), Konetekniikka, päivätoteutus, Kajaani 5 / 5 3 / 3 50 %
Insinööri (AMK), Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka, monimuotototeutus 18 / 17 9 / 9 50 %
Insinööri (AMK), Konetekniikka, monimuotototeutus 18 / 17 9 / 9 50 %
Restonomi (AMK), Matkailu, päivätoteutus 7 / 5 6 / 4 60 %
Tradenomi (AMK), Liiketalous, päivätoteutus 11 / 7 8 / 5 60 %
Tradenomi (AMK), Liiketalous, monimuotototeutus 11 / 7 6 / 4 60 %
Tradenomi (AMK), Tietojenkäsittely, Datacenter, päivätoteutus, Kajaani 9 / 6 4 / 4 60 %
Tradenomi (AMK), Tietojenkäsittely, Peliala, päivätoteutus, Kajaani 7 / 5 4 / 3 60 %
Ensihoitaja (AMK), monimuotototeutus, Kajaani 6 / 6 5 / 5 60 %
Sosionomi (AMK), monimuotototeutus, Kajaani 14 / 10 7 / 5 60 %
Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus, Kajaani 6 / 6 4 / 4 60 %
Terveydenhoitaja (AMK), monimuotototeutus, Kajaani 7 / 7 5 / 5 70 %
Liikunnanohjaaja (AMK), Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus, monimuotototeutus, Jyväskylä 9 / 6 5 / 3 60 %
Liikunnanohjaaja (AMK), Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus, päivätoteutus, Kajaani 8 / 4 6 / 3 60 %

Karelia päivitetty kevään 26 tiedot

Hakukohde Aloituspaikat yo/ammatillinen Ensikertalaisten kiintiö yo/ammatillinen Todistusvalinnalla valittavien osuus hakukohteessa (%)
Insinööri (AMK), energia- ja ympäristötekniikka 12 / 8 10 / 6 40 %
Fysioterapeutti (AMK) 5 / 7 4 / 6 48 %
Fysioterapeutti (AMK), tiimiyrittäjyys 1 / 1 1 / 1 40 %
Geronomi (AMK), monimuotototeutus 5 / 15 2 / 6 67 %
Insinööri (AMK), konetekniikka 15 / 15 12 / 12 50 %
Medianomi (AMK), tiimiyrittäjyys 2 / 2 1 / 1 40 %
Medianomi (AMK) 7 / 3 6 / 2 25 %
Metsätalousinsinööri (AMK) 12 / 8 10 / 6 36 %
Insinööri (AMK), rakennustekniikka 10 / 10 8 / 8 67 %
Restonomi (AMK), tiimiyrittäjyys 2 / 2 1 / 1 40 %
Restonomi (AMK), monimuotototeutus 8 / 8 7 / 7 40 %
Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus 4 / 6 3 / 5 29 %
Sairaanhoitaja (AMK) 12 / 2 10 / 1 40 %
Sairaanhoitaja (AMK), tiimiyrittäjyys - / - - / - 0 %
Sosionomi (AMK) 8 / - 6 / - 29 %
Insinööri (AMK), talotekniikka 15 / 15 12 / 12 67 %
Terveydenhoitaja (AMK) 12 / 2 10 / 1 40 %
Toimintaterapeutti (AMK), monimuotototeutus 5 / 5 4 / 4 33 %
Tradenomi (AMK), tiimiyrittäjyys 3 / 3 2 / 2 40 %
Tradenomi (AMK) 21 / 12 17 / 10 51 %

LAB päivitetty kevään 26 tiedot

Hakukohde Aloituspaikat yo/ammatillinen Ensikertalaisten kiintiö yo/ammatillinen Todistusvalinnalla valittavien osuus hakukohteessa (%)
Restonomi (AMK), hotelli- ja ravintola-alan liikkeenjohto, verkko-opinnot 17 / 4 14 / 3 51 %
Restonomi (AMK), matkailu- ja tapahtumaliiketoiminta, lähiopinnot, Lahti 17 / 4 14 / 3 51 %
Tradenomi (AMK), liiketalous ja logistiikka, verkko-opinnot 21 / 5 17 / 4 51 %
Tradenomi (AMK), liiketalous, lähiopinnot, Lahti 33 / 8 27 / 6 51 %
Tradenomi (AMK), liiketalous, lähiopinnot, Lappeenranta 33 / 8 27 / 6 51 %
Tradenomi (AMK), liiketalous, verkko-opinnot 21 / 5 17 / 4 51 %
Tradenomi (AMK), tietojenkäsittely, lähiopinnot, Lahti 12 / 6 10 / 5 60 %
Tradenomi (AMK), tietojenkäsittely, lähiopinnot, Lappeenranta 12 / 6 10 / 5 60 %
Insinööri (AMK), biomateriaalit ja elintarviketeknologia, lähiopinnot, Lahti 17 / 4 14 / 3 51 %
Insinööri (AMK), konetekniikka, lähiopinnot, Lahti 17 / 4 14 / 3 51 %
Insinööri (AMK), konetekniikka, lähiopinnot, Lappeenranta 13 / 3 11 / 2 51 %
Insinööri (AMK), puutekniikka, lähiopinnot, Lahti 13 / 3 11 / 2 51 %
Insinööri (AMK), rakennus- ja yhdyskuntatekniikka, lähiopinnot, Lappeenranta 17 / 4 14 / 3 51 %
Insinööri (AMK), sähkö- ja automaatiotekniikka, lähiopinnot, Lahti 17 / 4 14 / 3 51 %
Insinööri (AMK), sähkö- ja automaatiotekniikka, lähiopinnot, Lappeenranta 13 / 3 11 / 2 51 %
Insinööri (AMK), tieto- ja viestintätekniikka, verkko-opinnot 41 / 10 33 / 8 51 %
Laboratorioanalyytikko (AMK), monimuoto-opinnot, Lahti 13 / 3 11 / 2 51 %
Laboratorioanalyytikko (AMK), monimuoto-opinnot, Lappeenranta 13 / 3 11 / 2 51 %
Ensihoitaja (AMK), verkkopainotteinen monimuoto, Lappeenranta 19 / 4 15 / 3 51 %
Fysioterapeutti (AMK), lähiopinnot, Lahti 13 / 3 11 / 2 51 %
Fysioterapeutti (AMK), lähiopinnot, Lappeenranta 13 / 3 11 / 2 51 %
Sairaanhoitaja (AMK), lähiopinnot, Lahti 19 / 4 15 / 3 51 %
Sairaanhoitaja (AMK), verkkopainotteinen monimuoto lähihoitajataustaisille, Lahti - / 14 - / 11 30 %
Sairaanhoitaja (AMK), verkkopainotteinen monimuoto, Lappeenranta 26 / 5 21 / 4 51 %
Sosionomi (AMK), lähiopinnot, Lahti 13 / 3 11 / 2 51 %
Sosionomi (AMK), lähiopinnot, Lappeenranta 13 / 3 11 / 2 51 %
Sosionomi (AMK), verkko-opinnot, Lahti 17 / 4 14 / 3 51 %
Terveydenhoitaja (AMK), verkkopainotteinen monimuoto, Lappeenranta 17 / 4 14 / 3 51 %
Ensihoitajan muuntokoulutus sairaanhoitajille, Lappeenranta - / - - / - 0 %
Terveydenhoitajan muuntokoulutus sairaanhoitajille, Lappeenranta - / - - / - 0 %

Lapin AMK päivitetty kevään 26 tiedot

Hakukohde Aloituspaikat yo/ammatillinen Ensikertalaisten kiintiö yo/ammatillinen Todistusvalinnalla valittavien osuus hakukohteessa (%)
Agrologi (AMK), monimuoto-opinnot, Rovaniemi 4 / 4 3 / 3 40 %
Fysioterapeutti (AMK), monimuoto-opinnot, Rovaniemi 10 / 11 9 / 9 50 %
Geronomi (AMK), monimuoto-opinnot, Kemi 6 / 6 5 / 5 50 %
Insinööri (AMK), konetekniikka, päiväopinnot, Kemi 5 / 5 4 / 4 50 %
Insinööri (AMK), konetekniikka, monimuoto-opinnot, Kemi 12 / 13 10 / 10 50 %
Insinööri (AMK), logistiikka, monimuoto-opinnot, Kemi 9 / 9 7 / 7 50 %
Insinööri (AMK), maanmittaustekniikka, monimuoto-opinnot, Rovaniemi 7 / 7 5 / 5 50 %
Insinööri (AMK), maanmittaustekniikka, päiväopinnot, Rovaniemi 6 / 6 5 / 5 50 %
Insinööri (AMK), rakennus- ja yhdyskuntatekniikka, monimuoto-opinnot, Rovaniemi 8 / 8 6 / 6 50 %
Insinööri (AMK), rakennus- ja yhdyskuntatekniikka, päiväopinnot, Rovaniemi 8 / 8 6 / 6 50 %
Insinööri (AMK), rakennus- ja yhdyskuntatekniikka, suuntautumisena talotekniikka, monimuoto-opinnot, Rovaniemi 6 / 7 5 / 5 50 %
Insinööri (AMK), sähkö- ja automaatiotekniikka, monimuoto-opinnot, Kemi 19 / 23 15 / 19 60 %
Insinööri (AMK), sähkö- ja automaatiotekniikka, päiväopinnot, Kemi 5 / 6 4 / 5 60 %
Insinööri (AMK), tieto- ja viestintätekniikka, päiväopinnot, Rovaniemi 11 / 10 10 / 8 60 %
Insinööri (AMK), tieto- ja viestintätekniikka, verkko-opinnot, Rovaniemi 27 / 27 22 / 22 60 %
Insinööri (AMK), tieto- ja viestintätekniikka, monimuoto-opinnot, Rovaniemi 10 / 10 8 / 8 60 %
Liikunnanohjaaja (AMK), monimuoto-opinnot, Rovaniemi 11 / 10 9 / 8 60 %
Metsätalousinsinööri (AMK), päiväopinnot, Rovaniemi 7 / 7 6 / 6 40 %
Restonomi (AMK), matkailu- ja palveluliiketoiminta, päiväopinnot, Rovaniemi 10 / 11 9 / 9 70 %
Sairaanhoitaja (AMK), monimuoto-opinnot, Kemi 9 / 18 8 / 14 60 %
Sairaanhoitaja (AMK), päiväopinnot, Rovaniemi 10 / 11 8 / 9 70 %
Sosionomi (AMK), monimuoto-opinnot, Kemi 21 / 21 18 / 18 60 %
Sosionomi (AMK), päiväopinnot, Kemi 15 / 6 13 / 5 70 %
Terveydenhoitaja (AMK), monimuoto-opinnot, Rovaniemi 10 / 11 9 / 9 70 %
Tradenomi (AMK), liiketalous, päiväopinnot, Rovaniemi 17 / 18 14 / 14 70 %
Tradenomi (AMK), liiketalous, Roi, verkko 17 / 18 14 / 14 60 %
Tradenomi (AMK), liiketalous, verkko-opinnot, Tornio 14 / 13 11 / 10 60 %
Tradenomi (AMK), liiketalous, päiväopinnot, Tornio 3 / 2 2 / 1 50 %
Tradenomi (AMK), tietojenkäsittely, päiväopinnot, Tornio 3 / 2 2 / 1 50 %

Laurea päivitetty kevään 26 tiedot

Hakukohde Aloituspaikat yo/ammatillinen Ensikertalaisten kiintiö yo/ammatillinen Todistusvalinnalla valittavien osuus hakukohteessa (%)
Tradenomi (AMK), liiketalous, kestävä kehitys ja vastuullinen liiketoiminta, päivätoteutus, Hyvinkää 11 / 7 10 / 6 51 %
Tradenomi (AMK), liiketalous, oikeustradenomin koulutus, päivätoteutus, Leppävaara 13 / 8 11 / 7 51 %
Tradenomi (AMK), liiketalous, päivätoteutus, Leppävaara 13 / 8 11 / 7 51 %
Tradenomi (AMK), liiketalous, päivätoteutus, Tikkurila 13 / 8 11 / 7 51 %
Tradenomi (AMK), tietojenkäsittely, digitaalisten palvelujen kehittäminen, päivätoteutus, Tikkurila 23 / 15 21 / 14 51 %
Tradenomi (AMK), turvallisuuden ja riskienhallinnan koulutus, päivätoteutus, Leppävaara 14 / 9 12 / 8 51 %
Restonomi (AMK), ravintola- ja tapahtumaliiketoiminnan koulutus, päivätoteutus, Leppävaara 11 / 7 10 / 6 51 %
Sairaanhoitaja (AMK), päivätoteutus, Tikkurila 13 / 8 11 / 7 51 %
Sosionomi (AMK), päivätoteutus, Tikkurila 13 / 8 11 / 7 51 %
Fysioterapeutti (AMK), päivätoteutus, Otaniemi 15 / 6 13 / 5 51 %
Estenomi (AMK), kauneudenhoito- ja kosmetiikka-alan koulutus, päivätoteutus, Tikkurila 13 / 5 12 / 4 51 %
Tradenomi (AMK), liiketalous, johtaminen ja HR, monimuotototeutus, Lohja 8 / 7 7 / 5 40 %
Tradenomi (AMK), liiketalous, digitaalinen markkinointi, monimuotototeutus, Leppävaara 10 / 9 9 / 5 40 %
Tradenomi (AMK), liiketalous, verkko-opinnot, Laurea Verkkokampus 19 / 17 17 / 12 40 %
Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus, Otaniemi 10 / 9 9 / 5 40 %
Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus, Hyvinkää 11 / 10 10 / 6 40 %
Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus, Porvoo 11 / 10 10 / 6 40 %
Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus, Lohja 10 / 9 9 / 5 40 %
Terveydenhoitaja (AMK), monimuotototeutus, Tikkurila 10 / 9 9 / 5 40 %
Kuntoutuksen ohjaaja (AMK), monimuotototeutus, Otaniemi / VALINTAOPINTOJAKSO 10 / 9 9 / 5 40 %
Sosionomi (AMK), monimuotototeutus, Otaniemi 8 / 7 7 / 5 40 %
Sosionomi (AMK), monimuotototeutus, Hyvinkää 8 / 7 7 / 5 40 %
Sosionomi (AMK), verkko-opinnot, Laurea Verkkokampus 12 / 11 11 / 7 40 %

Metropolia päivitetty kevään 26 tiedot

Hakukohde Aloituspaikat yo/ammatillinen Ensikertalaisten kiintiö yo/ammatillinen Todistusvalinnalla valittavien osuus hakukohteessa (%)
Apuvälineteknikko (AMK), apuvälinetekniikka, monimuoto-opinnot 12 / 1 11 / - 51 %
Bioanalyytikko (AMK), bioanalytiikka, monimuoto-opinnot 22 / 2 20 / 1 51 %
Ensihoitaja (AMK), ensihoito, päiväopinnot 13 / 1 12 / - 51 %
Fysioterapeutti (AMK), fysioterapia, monimuoto-opinnot 11 / 1 10 / - 51 %
Geronomi (AMK), monimuoto-opinnot 12 / 8 11 / 7 51 %
Insinööri (AMK), ajoneuvotekniikka, päiväopinnot 36 / 15 32 / 14 60 %
Insinööri (AMK), ajoneuvotekniikka, materiaali- ja pinnoitetekniikka, monimuoto-opinnot 6 / 3 5 / 2 60 %
Insinööri (AMK), bio- ja kemiantekniikka, bio- ja elintarviketekniikka, päiväopinnot 12 / 10 11 / 9 60 %
Insinööri (AMK), bio- ja kemiantekniikka, puhtaat tuotantoteknologiat, monimuoto-opinnot 9 / 8 8 / 7 60 %
Insinööri (AMK), energia- ja ympäristötekniikka, monimuoto-opinnot 21 / 21 19 / 19 60 %
Insinööri (AMK), konetekniikka, materiaali- ja pinnoitetekniikka, monimuoto-opinnot 6 / 3 5 / 2 60 %
Insinööri (AMK), konetekniikka, päiväopinnot 36 / 15 32 / 14 60 %
Insinööri (AMK), maanmittaustekniikka, päiväopinnot 18 / 2 16 / 1 51 %
Insinööri (AMK), rakennustekniikka, infrarakentaminen, monimuoto-opinnot 18 / 2 16 / 1 51 %
Insinööri (AMK), rakennustekniikka, rakentamisen projektinhallinta ja rakennetekniikka, päiväopinnot 37 / 4 33 / 3 51 %
Insinööri (AMK), sähkö- ja automaatiotekniikka, monimuoto-opinnot 18 / 18 16 / 16 60 %
Insinööri (AMK), sähkö- ja automaatiotekniikka, automaatiotekniikka, päiväopinnot 20 / 20 18 / 18 60 %
Insinööri (AMK), sähkö- ja automaatiotekniikka, sähkötekniikka, päiväopinnot 20 / 20 18 / 18 60 %
Insinööri (AMK), talotekniikka, päiväopinnot 27 / 9 24 / 8 60 %
Insinööri (AMK), talotekniikka, kiinteistöjohtaminen, monimuoto-opinnot 16 / 5 14 / 4 60 %
Insinööri (AMK), talotekniikka, LVI-suunnittelu, monimuoto-opinnot 16 / 5 15 / 4 60 %
Insinööri (AMK), tieto- ja viestintätekniikka, päiväopinnot 36 / 33 32 / 30 80 %
Insinööri (AMK), tuotantotalous, päiväopinnot 24 / 24 22 / 22 80 %
Jalkaterapeutti (AMK), jalkaterapia, monimuoto-opinnot 12 / 9 11 / 8 70 %
Kätilö (AMK), kätilötyö, päiväopinnot 13 / 1 12 / - 52 %
Kätilö (AMK), kätilötyö, päiväopinnot (täydentävä) - / - - / - 0 %
Laboratorioanalyytikko (AMK), laboratorioanalytiikka, päiväopinnot 18 / 2 16 / 1 56 %
Optometristi (AMK), optometria, monimuoto-opinnot 13 / 1 12 / - 51 %
Osteopaatti (AMK), osteopatia, monimuoto-opinnot 11 / 1 10 / - 51 %
Rakennusarkkitehti (AMK), rakennusarkkitehtuuri, päiväopinnot 16 / 4 14 / 3 67 %
Rakennusmestari (AMK), rakennusalan työnjohto, LVI-tekniikka, monimuoto-opinnot 9 / 9 8 / 8 51 %
Rakennusmestari (AMK), rakennusalan työnjohto, talonrakennustekniikka ja infrarakentaminen, päiväopinnot 6 / 25 5 / 23 51 %
Rakennusmestari (AMK), rakennusalan työnjohto: talonrakennustekniikka, monimuoto-opinnot 4 / 16 3 / 14 51 %
Röntgenhoitaja (AMK), radiografia ja sädehoito, monimuoto-opinnot 23 / 3 21 / 2 51 %
Sairaanhoitaja (AMK), sairaanhoitotyö, verkko-opinnot 41 / 3 37 / 2 52 %
Sairaanhoitaja (AMK), sairaanhoitotyö, päiväopinnot 28 / 2 25 / 1 52 %
Sosionomi (AMK), sosiaaliala, sosiaaliohjaus, monimuoto-opinnot 21 / 2 19 / 1 51 %
Sosionomi (AMK), sosiaaliala, varhaiskasvatus, monimuoto-opinnot 21 / 2 19 / 1 51 %
Sosionomi (AMK), sosiaaliala, verkko-opinnot 21 / 2 19 / 1 51 %
Suuhygienisti (AMK), suun terveydenhuolto, monimuoto-opinnot 10 / 1 9 / - 51 %
Terveydenhoitaja (AMK), terveydenhoitotyö, päiväopinnot 13 / 1 12 / - 52 %
Toimintaterapeutti (AMK), toimintaterapia, monimuoto-opinnot 27 / 7 24 / 6 51 %
Tradenomi (AMK), liiketalous, monimuotototeutus - / - - / - 0 %
Tradenomi (AMK), liiketalous, päivätoteutus 52 / 13 47 / 12 55 %
Tradenomi (AMK), liiketalous, verkkototeutus 14 / 4 13 / 3 51 %

OAMK päivitetty kevään 26 tiedot

Hakukohde Aloituspaikat yo/ammatillinen Ensikertalaisten kiintiö yo/ammatillinen Todistusvalinnalla valittavien osuus hakukohteessa (%)
Insinööri (AMK), tieto- ja viestintätekniikka, päivätoteutus 30 / 30 24 / 24 60 %
Agrologi (AMK), maaseutuelinkeinot, monimuotototeutus 15 / 6 12 / 5 60 %
Bioanalyytikko (AMK), monimuotototeutus 13 / 6 10 / 5 60 %
Ensihoitaja (AMK), päivätoteutus 13 / 5 10 / 4 60 %
Fysioterapeutti (AMK), monimuotototeutus 10 / 5 8 / 4 60 %
Insinööri (AMK), energia- ja ympäristötekniikka, monimuotototeutus 14 / 10 11 / 8 60 %
Insinööri (AMK), energia- ja ympäristötekniikka, päivätoteutus 14 / 10 11 / 8 60 %
Insinööri (AMK), konetekniikka, päivätoteutus 42 / 18 34 / 14 60 %
Insinööri (AMK), rakennus- ja yhdyskuntatekniikka, talonrakennustekniikan suuntautumisvaihtoehto, päivätoteutus 34 / 14 27 / 11 60 %
Insinööri (AMK), rakennus- ja yhdyskuntatekniikka, yhdyskuntatekniikan suuntautumisvaihtoehto, päivätoteutus 17 / 7 14 / 6 60 %
Insinööri (AMK), sähkö- ja automaatiotekniikka, päivätoteutus 29 / 19 23 / 15 60 %
Insinööri (AMK), talotekniikka, monimuotototeutus 8 / 7 6 / 6 60 %
Insinööri (AMK), talotekniikka, päivätoteutus 11 / 10 9 / 8 60 %
Kätilö (AMK), päivätoteutus 13 / 5 10 / 4 60 %
Optometristi (AMK), päivätoteutus 12 / 5 10 / 4 60 %
Rakennusarkkitehti (AMK), päivätoteutus 18 / 8 15 / 6 60 %
Röntgenhoitaja (AMK), monimuotototeutus 13 / 5 10 / 4 60 %
Sairaanhoitaja (AMK), päivätoteutus 21 / 9 17 / 7 60 %
Sairaanhoitaja (AMK), verkkopainotteinen monimuotototeutus 15 / 6 12 / 5 60 %
Sosionomi (AMK), päivätoteutus 17 / 7 14 / 6 60 %
Suuhygienisti (AMK), päivätoteutus 9 / 4 7 / 3 60 %
Toimintaterapeutti (AMK), monimuotototeutus, Oulu 12 / 5 10 / 5 60 %
Toimintaterapeutti (AMK), monimuotototeutus, Rovaniemi 5 / 2 4 / 2 60 %
Tradenomi (AMK), liiketalous, päivätoteutus 67 / 29 54 / 23 60 %
Tradenomi (AMK), tietojenkäsittely, päivätoteutus 15 / 15 12 / 12 60 %

SAMK päivitetty kevään 26 tiedot

Hakukohde Aloituspaikat yo/ammatillinen Ensikertalaisten kiintiö yo/ammatillinen Todistusvalinnalla valittavien osuus hakukohteessa (%)
Fysioterapeutti (AMK), fysioterapia, päivätoteutus, Pori 6 / 4 6 / 4 50 %
Insinööri (AMK), energia- ja ympäristötekniikka, päivätoteutus, Pori 14 / 7 14 / 7 60 %
Insinööri (AMK), konetekniikka, päivätoteutus, Pori 10 / 5 10 / 5 60 %
Insinööri (AMK), logistiikka, päivätoteutus, Rauma 12 / 6 12 / 6 60 %
Insinööri (AMK), merenkulku, päivätoteutus, Rauma 10 / 5 10 / 5 60 %
Insinööri (AMK), prosessi- ja materiaalitekniikka, päivätoteutus, Pori 12 / 6 12 / 6 60 %
Insinööri (AMK), rakennus- ja yhdyskuntatekniikka, päivätoteutus, Pori 18 / 9 18 / 9 60 %
Insinööri (AMK), sähkö- ja automaatiotekniikka, päivätoteutus, Pori 18 / 9 18 / 9 60 %
Insinööri (AMK), tieto- ja viestintätekniikka, päivätoteutus, Pori 16 / 8 16 / 8 60 %
Merikapteeni (AMK), merenkulku, päivätoteutus, Rauma 8 / 4 8 / 4 60 %
Sairaanhoitaja (AMK), hoitotyö, päivätoteutus, Pori 8 / 5 8 / 5 48 %
Sosionomi (AMK), sosiaaliala, päivätoteutus, Pori 9 / 6 9 / 6 50 %
Tradenomi (AMK), liiketalous, päivätoteutus, Pori 38 / 19 38 / 19 60 %
Tradenomi (AMK), ostot ja hankinnat, päivätoteutus, Rauma 14 / 7 14 / 7 60 %

Savonia päivitetty kevään 26 tiedot

Hakukohde Aloituspaikat yo/ammatillinen Ensikertalaisten kiintiö yo/ammatillinen Todistusvalinnalla valittavien osuus hakukohteessa (%)
Tradenomi (AMK), Wellness-liiketoiminta, päivätoteutus 7 / 7 6 / 6 35 %
Tradenomi (AMK), liiketalous, päivätoteutus 19 / 19 17 / 17 38 %
Agrologi (AMK), päivätoteutus 4 / 4 3 / 3 27 %
Restonomi (AMK), hyvinvointimatkailun kehittäminen, päivätoteutus 9 / 9 8 / 8 45 %
Ensihoitaja (AMK), päivätoteutus 4 / 4 3 / 3 29 %
Fysioterapeutti (AMK), päivätoteutus 4 / 4 4 / 4 27 %
Röntgenhoitaja (AMK), päivätoteutus 9 / 4 7 / 3 37 %
Suuhygienisti (AMK), päivätoteutus 10 / 5 8 / 4 50 %
Bioanalyytikko (AMK), päivätoteutus 9 / 5 8 / 4 39 %
Sairaanhoitaja (AMK), päivätoteutus (Kuopio) 12 / 11 11 / 10 46 %
Sosionomi (AMK), sosiaaliohjaus hyvinvointi- ja sosiaalipalveluissa, päivätoteutus (Iisalmi) 9 / 4 8 / 4 52 %
Sosionomi (AMK), sosiaalipedagoginen lapsi-, nuoriso- ja perhetyö, päivätoteutus (Iisalmi) 9 / 4 8 / 4 52 %
Insinööri (AMK), sähkö- ja automaatiotekniikka, päivätoteutus 15 / 9 13 / 7 40 %
Insinööri (AMK), tietotekniikka, päivätoteutus 15 / 15 13 / 13 33 %
Insinööri (AMK), rakennustekniikka, päivätoteutus 15 / 15 13 / 13 28 %
Insinööri (AMK), konetekniikka, päivätoteutus 10 / 10 8 / 8 29 %
Insinööri (AMK), ympäristötekniikka, päivätoteutus 9 / 9 7 / 7 45 %
Rakennusarkkitehti (AMK), päivätoteutus 15 / 5 12 / 4 57 %

SeAMK päivitetty kevään 26 tiedot

Hakukohde Aloituspaikat yo/ammatillinen Ensikertalaisten kiintiö yo/ammatillinen Todistusvalinnalla valittavien osuus hakukohteessa (%)
Agrologi (AMK), päivätoteutus 14 / 14 12 / 12 70 %
Fysioterapeutti (AMK), päivätoteutus 12 / 5 10 / 4 55 %
Geronomi (AMK), verkkopainotteinen monimuotototeutus 4 / 8 2 / 6 40 %
Insinööri (AMK), Automaatiotekniikka, päivätoteutus 18 / 17 15 / 15 70 %
Insinööri (AMK), Bio- ja elintarviketekniikka, päivätoteutus 11 / 7 9 / 6 70 %
Insinööri (AMK), Konetekniikka, monimuotototeutus 3 / 7 2 / 4 40 %
Insinööri (AMK), Konetekniikka, päivätoteutus 21 / 21 18 / 18 70 %
Insinööri (AMK), Rakennustekniikka, päivätoteutus 12 / 12 11 / 10 70 %
Insinööri (AMK), Tietotekniikka, monimuotototeutus 6 / 6 4 / 4 40 %
Insinööri (AMK), Tietotekniikka, päivätoteutus 11 / 10 9 / 9 70 %
Rakennusmestari (AMK), Rakennustekniikka, päivätoteutus 9 / 9 8 / 7 70 %
Restonomi (AMK), Palveluliiketoiminta, verkkototeutus 8 / 8 5 / 5 40 %
Sairaanhoitaja (AMK), päivätoteutus 10 / 7 8 / 6 55 %
Sairaanhoitaja (AMK), verkkopainotteinen monimuotototeutus 4 / 8 2 / 6 40 %
Sosionomi (AMK), päivätoteutus 11 / 8 10 / 6 55 %
Sosionomi (AMK), verkkopainotteinen monimuotototeutus 3 / 7 2 / 5 40 %
Tradenomi (AMK), Kirjasto- ja tietopalveluala, päivätoteutus 11 / 10 9 / 9 70 %
Tradenomi (AMK), Liiketalous, päivätoteutus 49 / 21 42 / 18 70 %
Tradenomi (AMK), Liiketalous, verkkopainotteinen monimuotototeutus 7 / 5 5 / 3 40 %

TAMK päivitetty kevään 26 tiedot

Hakukohde Aloituspaikat yo/ammatillinen Ensikertalaisten kiintiö yo/ammatillinen Todistusvalinnalla valittavien osuus hakukohteessa (%)
Metsätalousinsinööri (AMK), päivätoteutus 20 / 6 17 / 5 67 %
Insinööri (AMK), Autotekniikka, päivätoteutus 19 / 20 16 / 17 61 %
Insinööri (AMK), Biotuotetekniikka, päivätoteutus 10 / 4 9 / 3 54 %
Insinööri (AMK), Konetekniikka, päivätoteutus 13 / 29 11 / 25 55 %
Insinööri (AMK), Laboratoriotekniikka, päivätoteutus 15 / 4 13 / 3 58 %
Insinööri (AMK), Rakennustekniikka, päivätoteutus 44 / 29 37 / 25 62 %
Insinööri (AMK), LVI-talotekniikka, päivätoteutus 7 / 7 6 / 6 53 %
Insinööri (AMK), Sähkö- ja automaatiotekniikka, päivätoteutus 22 / 21 19 / 18 50 %
Insinööri (AMK), Sähköinen talotekniikka, päivätoteutus 7 / 7 6 / 6 53 %
Rakennusarkkitehti (AMK), päivätoteutus 15 / 5 13 / 4 62 %
Rakennusmestari (AMK), talonrakennus, päivätoteutus 9 / 6 8 / 5 49 %
Rakennusmestari (AMK), infrarakentaminen, päivätoteutus 9 / 6 8 / 5 49 %
Insinööri (AMK), Laboratoriotekniikka, muuntokoulutus laboratorioanalyytikosta insinööriksi 15 / 4 13 / 3 63 %
Insinööri (AMK), Rakennusmestari (AMK), Bachelor of Engineering, Tekniikan monialainen tutkinto-ohjelma 18 / 4 15 / 3 55 %
Insinööri (AMK), Tietotekniikka, päivätoteutus 10 / 25 9 / 21 52 %
Tradenomi (AMK), Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotanto, päivätoteutus 11 / 7 10 / 6 60 %
Tradenomi (AMK), Tietojenkäsittely, pelituotanto, päivätoteutus 7 / 5 6 / 5 67 %
Tradenomi (AMK), Tietojenkäsittely, verkkototeutus 15 / 10 14 / 9 70 %
Restonomi (AMK), päivätoteutus 15 / 14 12 / 11 58 %
Restonomi (AMK), verkkototeutus 8 / 20 6 / 16 70 %
Tradenomi (AMK), Liiketalous, päivätoteutus 70 / 30 58 / 25 71 %
Bioanalyytikko (AMK), päivätoteutus 9 / 9 8 / 8 60 %
Ensihoitaja (AMK), päivätoteutus 9 / 9 8 / 8 60 %
Fysioterapeutti (AMK), päivätoteutus 16 / 8 14 / 7 60 %
Kätilö (AMK), päivätoteutus 6 / 6 5 / 5 60 %
Röntgenhoitaja (AMK), päivätoteutus 16 / 8 14 / 7 60 %
Sairaanhoitaja (AMK), päivätoteutus 56 / 19 48 / 16 60 %
Sairaanhoitaja (AMK), monimuoto 9 / 12 8 / 10 60 %
Sairaanhoitaja (AMK), verkkopainotteinen, rajattu pohjakoulutus 13 / 17 11 / 14 60 %
Sosionomi (AMK), päivätoteutus 24 / 30 20 / 25 60 %
Suuhygienisti (AMK), päivätoteutus 5 / 6 4 / 5 60 %
Terveydenhoitaja (AMK), päivätoteutus 9 / 9 8 / 8 60 %

TurkuAMK päivitetty kevään 26 tiedot

Hakukohde Aloituspaikat yo/ammatillinen Ensikertalaisten kiintiö yo/ammatillinen Todistusvalinnalla valittavien osuus hakukohteessa (%)
Bioanalyytikko (AMK), päivätoteutus 9 / 4 9 / 4 60 %
Ensihoitaja (AMK), päivätoteutus 9 / 5 9 / 5 60 %
Fysioterapeutti (AMK), päivätoteutus 18 / 9 18 / 9 60 %
Hammasteknikko (AMK), päivätoteutus 8 / 4 8 / 4 60 %
Insinööri (AMK), ajoneuvo- ja kuljetustekniikka, päivätoteutus 16 / 8 16 / 8 60 %
Insinööri (AMK), bio- ja kemiantekniikka, päivätoteutus 10 / 5 10 / 5 60 %
Insinööri (AMK), energiatekniikka, päivätoteutus 16 / 8 16 / 8 60 %
Insinööri (AMK), konetekniikka, monimuotototeutus 18 / 9 18 / 9 60 %
Insinööri (AMK), konetekniikka, päivätoteutus 33 / 17 33 / 17 60 %
Insinööri (AMK), rakennus- ja yhdyskuntatekniikka, päivätoteutus 30 / 15 30 / 15 60 %
Insinööri (AMK), sähkö- ja automaatiotekniikka, päivätoteutus 24 / 12 24 / 12 60 %
Insinööri (AMK), tieto- ja viestintätekniikka, päivätoteutus 64 / 32 64 / 32 60 %
Insinööri (AMK), tuotantotalous, päivätoteutus 18 / 9 18 / 9 60 %
Insinööri (AMK), vesitekniikka ja kiertotalous, päivätoteutus 16 / 8 16 / 8 60 %
Kätilö (AMK), päivätoteutus 9 / 5 9 / 5 60 %
Rakennusmestari (AMK), päivätoteutus 18 / 9 18 / 9 60 %
Rakennusarkkitehti (AMK), päivätoteutus 12 / 6 12 / 6 60 %
Röntgenhoitaja (AMK), päivätoteutus 6 / 4 6 / 4 60 %
Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus, Salo 13 / 7 13 / 7 60 %
Sairaanhoitaja (AMK), päivätoteutus 26 / 13 26 / 13 60 %
Sairaanhoitaja (AMK), päivätoteutus, Salo 10 / 6 10 / 6 60 %
Sairaanhoitaja (AMK), verkko-opinnot 13 / 6 13 / 6 60 %
Sosionomi (AMK), päivätoteutus 18 / 9 18 / 9 60 %
Sosionomi (AMK), verkko-opinnot 10 / 5 10 / 5 60 %
Suuhygienisti (AMK), päivätoteutus 8 / 4 8 / 4 60 %
Tradenomi (AMK), finanssipalvelut, päivätoteutus 12 / 6 12 / 6 60 %
Tradenomi (AMK), kirjasto- ja tietopalvelut, monimuotototeutus 10 / 5 10 / 5 60 %
Tradenomi (AMK), liiketalous, päivätoteutus 40 / 20 40 / 20 60 %
Tradenomi (AMK), liiketoiminnan kehittäminen, monimuotototeutus 8 / 4 8 / 4 60 %
Tradenomi (AMK), liiketoiminnan logistiikka, päivätoteutus 16 / 8 16 / 8 60 %
Tradenomi (AMK), matkailu ja wellness liiketoimintana, päivätoteutus 12 / 6 12 / 6 60 %
Tradenomi (AMK), taloushallinto, monimuotototeutus 8 / 4 8 / 4 60 %
Tradenomi (AMK), taloushallinto, päivätoteutus 16 / 8 16 / 8 60 %
Tradenomi (AMK), tietojenkäsittely, päivätoteutus 24 / 12 24 / 12 60 %
Toimintaterapeutti (AMK), päivätoteutus 8 / 3 8 / 3 60 %

VAMK päivitetty kevään 26 tiedot

Hakukohde Aloituspaikat yo/ammatillinen Ensikertalaisten kiintiö yo/ammatillinen Todistusvalinnalla valittavien osuus hakukohteessa (%)
Sairaanhoitaja (AMK), päivätoteutus 14 / 10 13 / 9 60 %
Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus 10 / 10 9 / 9 50 %
Terveydenhoitaja (AMK), päivätoteutus 11 / 7 10 / 6 60 %
Sosionomi (AMK), päivätoteutus 22 / 14 20 / 13 60 %
Insinööri (AMK), energia- ja ympäristötekniikka, päivätoteutus 14 / 10 13 / 9 60 %
Insinööri (AMK), energiatekniikka, päivätoteutus 7 / 5 6 / 4 60 %
Insinööri (AMK), ympäristöteknologia, päivätoteutus 7 / 5 6 / 4 60 %
Insinööri (AMK), sähkö- ja automaatiotekniikka, päivätoteutus 14 / 10 13 / 9 60 %
Insinööri (AMK), sähkö- ja automaatiotekniikka, monimuotototeutus 9 / 8 8 / 7 50 %
Insinööri (AMK), tietotekniikka, päivätoteutus 14 / 10 13 / 9 60 %
Insinööri (AMK), tietotekniikka, monimuotototeutus 9 / 8 8 / 7 50 %
Insinööri (AMK), tuotantotalous, päivätoteutus 14 / 10 13 / 9 60 %
Tradenomi (AMK), liiketalous, päivätoteutus 29 / 19 26 / 17 60 %
Tradenomi (AMK), taloushallinto, verkkototeutus 10 / 10 9 / 9 50 %
Tradenomi (AMK), oikeushallinto, verkkototeutus 10 / 10 9 / 9 50 %
Tradenomi (AMK), tietojenkäsittely, verkkototeutus 10 / 10 9 / 9 50 %

Arcada päivitetty kevään 26 tiedot

Hakukohde Aloituspaikat yo/ammatillinen Ensikertalaisten kiintiö yo/ammatillinen Todistusvalinnalla valittavien osuus hakukohteessa (%)
Barnmorska (YH), dagstudier 8 / 4 6 / 3 60 %
Ergoterapeut (YH), flerform 10 / 2 6 / 1 48 %
Ingenjör (YH), energi- och miljöteknik, dagstudier 20 / 5 16 / 4 50 %
Ingenjör (YH), informationsteknik, dagstudier 19 / 5 15 / 4 60 %
Ingenjör (YH), materialteknik och hållbarhet, dagstudier 10 / 2 8 / 1 48 %
Medianom (YH), Film och media, Foto och klipp, dagstudier* - / - - / - 0 %
Medianom (YH), Film och media, Ljudarbete, dagstudier* - / - - / - 0 %
Medianom (YH), Film och media, Manus och regi, dagstudier* - / - - / - 0 %
Medianom (YH), Film och media, Online Media, dagstudier* - / - - / - 0 %
Medianom (YH), Film och media, Producentskap, dagstudier* - / - - / - 0 %
Sjukskötare (YH), dagstudier 11 / 4 9 / 3 50 %
Socionom (YH), dagstudier 12 / 5 10 / 4 49 %
Tradenom (YH), företagsekonomi, dagstudier 43 / 7 34 / 6 50 %
e-Socionom (YH) 15 / 6 9 / 4 60 %

Novia päivitetty kevään 26 tiedot

Hakukohde Aloituspaikat yo/ammatillinen Ensikertalaisten kiintiö yo/ammatillinen Todistusvalinnalla valittavien osuus hakukohteessa (%)
Agrolog (YH), dagstudier 11 / 6 8 / 4 75 %
Skogsbruksingenjör (YH), dagstudier 6 / 3 - / - 75 %
Barnmorska (YH), dagstudier 3 / 3 - / - 51 %
Bioanalytker (YH), dagstudier 6 / 5 4 / 4 51 %
Hälsovårdare (YH), Vasa, dagstudier 4 / 4 - / - 51 %
Hälsovårdare (YH), Åbo, dagstudier 4 / 4 - / - 51 %
Röntgenskötare (YH), Vasa, dagstudier 6 / 5 4 / 4 51 %
Sjukskötare (YH), Vasa, dagstudier 9 / 9 6 / 6 51 %
Sjukskötare (YH), Åbo, dagstudier 8 / 7 5 / 5 51 %
Socionom (YH), Vasa, dagstudier 13 / 13 9 / 9 51 %
Socionom (YH), Åbo, dagstudier 12 / 11 8 / 8 51 %
Sjukskötare (YH), Vasa, flerform 8 / 7 - / - 51 %
Sjukskötare (YH), Åbo, flerform 8 / 7 - / - 51 %
Socionom (YH), Vasa, flerform 9 / 9 - / - 51 %
Byggmästare (YH), Raseborg, flerform 5 / 5 - / - 70 %
Byggmästare (YH), Vasa, dagstudier 7 / 7 5 / 5 70 %
Ingenjör (YH), byggnads- och samhällsteknik, Raseborg, flerform 15 / 6 - / - 70 %
Ingenjör (YH), byggnads- och samhällsteknik, Vasa, dagstudier 10 / 4 7 / 3 70 %
Ingenjör (YH), el- och automationsteknik, dagstudier 25 / 24 17 / 17 70 %
Ingenjör (YH), informationsteknik, dagstudier 7 / 7 5 / 5 70 %
Ingenjör (YH), lantmäteriteknik, dagstudier 9 / 2 - / - 70 %
Ingenjör (YH), maskin- och produktionsteknik, dagstudier 20 / 15 14 / 11 70 %
Ingenjör (YH), produktionsekonomi, dagstudier 19 / 7 1 / 5 70 %
Sjökapten (YH), dagstudier 8 / 6 6 / 4 70 %
Tradenom (YH), företagsekonomi, Vasa, dagstudier 20 / 8 14 / 6 70 %
Tradenom (YH), företagsekonomi, Åbo, dagstudier 30 / 12 21 / 8 70 %
Tradenom (YH), informationsbehandling, online, flerform 13 / 5 - / - 70 %

Todistusvalinnan hakukohteet ammattikorkeakouluittain syksyn 2026 yhteishaussa

Huom. Tiedot päivittyvät syksylle 2026.

Esimerkkejä todistusvalinnasta

Esimerkkejä todistusvalinnasta

1) Olet kirjoittanut viisi ainetta seuraavasti ja saat ylioppilastutkinnostasi seuraavat pisteet todistusvalintaa varten:

Äidinkieli M = 34 pistettä
Lyhyt matematiikka M = 27 pistettä

Vieras/toinen kotimainen kieli -kohdassa pisteytetään:
Keskipitkä ruotsi M = 26 pistettä

Ainereaali tai vieras kieli -kohdassa pisteytetään:
Terveystieto C = 15 pistettä
Englanti E = 27 pistettä

Yhteensä 129 pistettä / 198 pistettä

Ylioppilastutkinnon perusteella tehtävässä todistusvalinnassa huomioidaan hakijalle parhaat pisteet tuottava yhdistelmä pisteytettävistä aineista. Ylläolevassa esimerkissä ruotsin arvosana M huomioidaan vieras/toinen kotimainen kieli -kohdassa, sillä englannin arvosanan E huomioiminen ainereaali tai vieras kieli -kohdassa tuottaa hakijalle kokonaisuudessaan paremmat pisteet.

2) Olet kirjoittanut viisi ainetta seuraavasti ja saat ylioppilastutkinnostasi seuraavat pisteet todistusvalintaa varten:

Äidinkieli E = 41 pistettä
Lyhyt matematiikka M = 27 pistettä
Pitkä ranska E = 41 pistettä
Yhteiskuntaoppi M = 21 pistettä
Pitkä englanti C = 15 pistettä

Yhteensä 145 pistettä / 198 pistettä

Vieras/toinen kotimainen kieli -kohdassa on huomioitu pitkä ranska, sillä se tuottaa hakijalle paremmat pisteet. Pitkästä englannista hakija saa pisteet ainereaali tai vieras kieli -kohdassa.

3) Olet kirjoittanut äidinkielen, lyhyen matematiikan sekä useamman vieraan kielen, joista saat parhaimmat pisteet myös ainereaali/vieras kieli -osiossa.

Vieras kieli -osiossa huomioidaan kaksi parasta pisteitä tuottavaa kieltä. Tällöin et enää voi saada pisteitä mahdollisesti kirjoittamistasi ainereaaleista.

Äidinkieli E = 41 pistettä
Lyhyt matematiikka M = 27 pistettä
Pitkä englanti C = 15 pistettä
Lyhyt saksa E = 27 pistettä
Pitkä ranska E = 41 pistettä

Yhteensä 151 pistettä / 198 pistettä.

Vieras/toinen kotimainen kieli -kohdassa on huomioitu pitkä ranska, sillä se tuottaa hakijalle parhaimmat pisteet. Pitkästä englannista ja lyhyestä saksasta hakija saa pisteet ainereaali tai vieras kieli -kohdassa.

4) Olet kirjoittanut viisi ainetta: suomen äidinkielenä, matematiikan, keskipitkän ruotsin, pitkän englannin ja biologian. Olet saanut keskipitkästä ruotsista M:n ja pitkästä englannista C:n.

Tilanteessa, jossa saisit samat pisteet vieras/toinen kotimainen kieli -kohdassa (26 p.), ruotsi huomioidaan vieras/toinen kotimainen kieli -kohdassa ja englanti ainereaali tai vieras kieli -kohdassa. Näin ollen huomioidaan hakijalle edullisin tilanne eli viiden aineen tuottamat pisteet.

5) Olet kirjoittanut ylioppilaaksi ennen vuotta 2006.

Ylioppilastutkinnon ainereaali on ollut mahdollista kirjoittaa vuodesta 2006 alkaen. Tätä edeltävää reaaliaineiden arviointia ei voida ammattikorkeakoulujen todistusvalinnassa pisteyttää tasavertaisesti, joten todistusvalinnassa hakija ei voi saada pisteitä kirjoittamistaan reaaliaineista. Voit olla mukana todistusvalinnassa, mutta et voi saada pisteitä reaaliaineista. Ainereaali/vieras kieli -osiossa voit saada pisteitä vieraista kielistä.

6) Olet suorittanut ammatillisen perustutkinnon (arviointi asteikolla 1-3) ja saat näin ollen todistusvalinnassa pisteitä seuraavasti:

Tutkinnon painotettu keskiarvo 2,81 = 79 pistettä

Yhteiset tutkinnot osat

Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen keskiarvo: 2 = 13 pistettä
Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen keskiarvo: 3 = 20 pistettä
Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen: 3 = 20 pistettä

Yhteensä 132 pistettä / 150 pistettä

7) Olet valmistunut ammatilliseen perustutkintoon ennen 1.8.2015.

Voit tulla valituksi AMK-valintakokeen tai aiempien korkeakouluopintojen perusteella tehtävien valintojen kautta. Todistusvalinnassa huomioidaan ammatilliset perustutkinnot, jotka on suoritettu 1.8.2015 alkaen.

8) Olet suorittanut kaksoistutkinnon.

Olet mukana sekä ylioppilastutkinnon että ammatillisen perustutkinnon perusteella tehtävässä todistusvalinnassa. Molemmat tutkinnot pisteytetään. Voit tulla valituksi kummalla tutkinnolla tahansa. Huomioithan kuitenkin tutkinnon suorittamisvuoteen liittyvät ehdot todistusvalinnassa.

Usein kysyttyjä kysymyksiä todistusvalinnasta

Yleisiä kysymyksiä todistusvalinnasta

Mitä aloja todistusvalinnan käyttöönotto koskee?

Todistusvalinta on käytössä kaikilla koulutusaloilla lukuun ottamatta kulttuurialaa ja Diakonia-ammattikorkeakoulun tulkin koulutusta.

Millä todistuksilla voi hakea todistusvalinnassa?

Todistusvalinnassa voivat hakea ylioppilastutkinnon, ammatillisen perustutkinnon (1.8.2015 alkaen suoritetut) ja kansainvälisen EB- tai IB-tutkinnon sekä Suomessa suoritetun RP/DIA-tutkinnon suorittaneet hakijat.

Minkä todistuksen perusteella opiskelijat valitaan todistusvalinnassa?

Opiskelijat valitaan ylioppilastutkinnon tai ammatillisen perustutkinnon (1.8.2015 alkaen valmistuneet tutkinnot) arvosanojen perusteella. Ylioppilastutkinnolla ja ammatillisella perustutkinnolla hakeville määritellään erilliset aloituspaikkamäärät.

Minulla ei ole todistusvalintaan soveltuvaa tutkintoa, mitä teen?

Jos sinulla ei ole todistusvalintaan soveltuvaa tutkintoa, voit hakea opiskelupaikkaa valintakokeen perusteella. Voit myös esimerkiksi opiskella avoimessa ammattikorkeakoulussa, minkä jälkeen voit hakea erillishaussa avoimen ammattikorkeakoulun väylän kautta opiskelemaan tutkinto-opiskelijaksi.

Mitä teen, jos en tule valituksi todistusvalinnassa?

Jos et tule valituksi todistusvalinnassa, voit hakea opiskelupaikkaa valintakokeen perusteella. Voit myös esimerkiksi opiskella avoimessa ammattikorkeakoulussa, minkä jälkeen voit hakea erillishaussa avoimen ammattikorkeakoulun väylän kautta opiskelemaan tutkinto-opiskelijaksi.

Mistä löydän todistusvalintaan liittyvän pisteytyksen?

Pisteytysmallit löytyvät tältä verkkosivustolta ja Opintopolku.fi-palvelusta.

Mitä tarkoittaa tasasijasääntö todistusvalinnassa?

Mikäli yhteispistemäärä on kahdella tai useammalla hakijalla sama, ratkaistaan hakijoiden paremmuusjärjestys sovittujen tasasijasääntöjen mukaan.

Mitä tarkoittavat vähimmäispisteet?

Pisteytysmalliin asetetut vähimmäispisteet tarkoittavat pistemäärää, joka hakijan tulee vähintään saada yhteenlasketuista pisteistä voidakseen tulla valituksi.

Mitä tarkoittavat kynnysehdot?

Kynnysehto tarkoittaa esimerkiksi tietyn aineen ja/tai arvosanan kohdalle asetettua vaatimusta, joka hakijan tulee täyttää voidakseen tulla valituksi. Esimerkiksi, jos ylioppilastutkintotodistuksen osalta ammattikorkeakoulu olisi asettanut jollekin koulutusalalle kynnysehdon pitkän matematiikan C:stä/lyhyen matematiikan E:stä, niin se tarkoittaa, että jokaisen hakijan tulee täyttää kyseinen kynnysehto riippumatta muiden aineiden tuottamasta yhteispistemäärästä. Pisteytysmalleissa ei ole linjattu valtakunnallisia kynnysehtoja, vaan ne päättää jokainen ammattikorkeakoulu itse.

Ovatko ylioppilastutkinnolla ja ammatillisella perustutkinnolla hakevat samassa todistusvalintakiintiössä?

Eivät ole. Ammattikorkeakoulut määrittelevät kummastakin koulutuksesta valmistuneille omat todistusvalinnan aloituspaikat.

Miksi ylioppilastutkinnon ja ammatillisen perustutkinnon pisteytysmalleissa on eri maksimipistemäärät?

Ks. edellinen vastaus. Maksimipistemäärät eroavat, koska ylioppilastutkinnolla ja ammatillisella perustutkinnolla hakevat ovat eri kiintiöissä ja tutkinnoilla on eri pisteytysmallit. Tämän vuoksi pisteytysmallit eivät ole verrannollisia keskenään.

Todistusvalinta ylioppilastutkinnon perusteella

Miten opiskelijat valitaan ylioppilastutkinnon perusteella?

Ylioppilastodistuksen perusteella tehtävässä todistusvalinnassa lasketaan hakijalle yhteispisteet pisteytysmallissa määriteltyjen viiden aineen perusteella (enimmäispistemäärä 198 pistettä).

Pisteytettävät aineet:
  • Äidinkieli
  • Vieras/toinen kotimainen kieli
  • Matematiikka
  • Kaksi reaaliainetta/vierasta kieltä (reaaliaineissa huomioidaan vain v. 2006 ja sen jälkeen suoritetut ainereaalit)
Ammattikorkeakoulut määrittelevät, kuinka suuren osan hakijoista ne valitsevat todistusvalinnan kautta ja kuinka suuri osa näistä paikoista varataan ylioppilastutkintotodistuksella hakeville. Ammattikorkeakoulut määrittelevät mahdolliset vähimmäispistemäärät ja kynnysehdot omiin koulutuksiinsa.

European Baccalaureate (EB)-, International Baccalaureate (IB)- ja Reifeprüfung- (RP) / Deutsche Internationale Abitur (DIA) -tutkinnoille on laadittu pisteytysmallit, joiden perusteella ylioppilastutkinnon pisteet hakutilanteessa lasketaan.

Miten kaksoistutkinnot huomioidaan todistusvalinnassa?

Kaksoistutkinnon suorittaneet ovat mukana sekä ylioppilastutkinnon että ammatillisen perustutkinnon perusteella tehtävässä todistusvalinnassa. Molemmat tutkinnot pisteytetään. Voit tulla valituksi kummalla tutkinnolla tahansa. Huomioithan kuitenkin tutkinnon suorittamisvuoteen liittyvät ehdot todistusvalinnassa.

Jos olen kirjoittanut neljä ainetta, voinko tulla valituksi?

Kyllä. Pisteytyksessä huomioidaan enimmillään viisi ainetta, mutta mikäli hakijan pisteet riittävät, hän voi tulla valituksi myös neljän aineen pisteiden perusteella.

Onko mahdollista saada useammasta vieraasta kielestä pisteet? Esimerkiksi jos ei ole kirjoittanut lainkaan reaaliaineita, niin voidaanko taulukon alin vieraat kielet -osio käyttää kahdesti?

Kyllä.

Toinen kotimainen kieli ei ole neljännessä kohdassa ainereaalin ja vieraan kielen kanssa. Tarkoittaako tämä sitä, että toista kotimaista kieltä ei huomioida kyseisessä kohdassa?

Kyllä. Toinen kotimainen kieli voidaan huomioida vain toinen kotimainen/vieras kieli -kohdassa.

Todistusvalinta ammatillisen perustutkinnon perusteella

Miten opiskelijat valitaan ammatillisen perustutkinnon perusteella?

Ammatillisen perustutkinnon perusteella tehtävässä todistusvalinnassa kaikilta hakijoilta lasketaan kolmen yhteisen tutkinnon osan arvosanojen ja tutkinnon painotetun keskiarvon tuottama yhteispistemäärä (enimmäispistemäärä 150 pistettä). Todistusvalinnassa huomioidaan ammatilliset perustutkinnot, jotka on suoritettu 1.8.2015 alkaen. Todistusvalinnassa ei ole tehty rajausta soveltuvista tutkinnoista. Kaikki toisen asteen tutkinnot käyvät kaikille koulutusaloille pohjakoulutukseksi.

Pisteytysmallissa hakija saa pisteitä seuraavasti:

Yhteiset tutkinnon osat (enimmäispistemäärä 60 pistettä)
  • Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen
  • Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen
  • Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen
(1.1.2018 voimaan tulleissa perustutkintotodistuksissa yhteiset tutkinnon osat arvioidaan Hyväksytty/hylätty -asteikolla. Yhteisen tutkinnon osan osa-alueet arvioidaan numeerisesti. Näiden perusteella lasketaan arvosana yhteisen tutkinnon osan osa-alueista.)

Tutkinnon painotettu keskiarvo (enimmäispistemäärä 90 pistettä)

Ammattikorkeakoulut määrittelevät, kuinka suuren osan hakijoista ne valitsevat todistusvalinnan kautta ja kuinka suuri osa näistä paikoista varataan ammatillisella perustutkintotodistuksella hakeville. Ammattikorkeakoulut määrittelevät mahdolliset vähimmäispistemäärät ja kynnysehdot omiin koulutuksiinsa.

Miten ennen 1.8.2015 ammatillisen perustutkinnon suorittaneet valitaan?

Jos olet suorittanut tutkinnon ennen 1.8.2015, voit hakea opiskelupaikkaa valintakokeen perusteella. Voit myös esimerkiksi opiskella avoimessa ammattikorkeakoulussa, minkä jälkeen voit hakea erillishaussa avoimen ammattikorkeakoulun väylän kautta opiskelemaan tutkinto-opiskelijaksi.

Olen suorittanut merkonomin tutkinnon. Voinko hakea opiskelemaan insinööriksi ammattikorkeakouluun tällä tutkinnolla?

Kyllä. Kaikki toisen asteen tutkinnot käyvät kaikille koulutusaloille pohjakoulutukseksi.

Miten pisteytetään näyttötutkintona suoritettu toisen asteen tutkinto, jossa ei ole ollut yhteisiä opintoja?

Näyttötutkintona suoritettua ammatillista tutkintoa ei huomioida todistusvalinnassa. Näyttötutkinnon suorittanut hakija voi hakea opiskelupaikkaa valintakokeen perusteella. Hän voi myös esimerkiksi opiskella avoimessa ammattikorkeakoulussa, minkä jälkeen hän voi hakea erillishaussa avoimen ammattikorkeakoulun väylän kautta opiskelemaan tutkinto-opiskelijaksi.

Valikko